Pirkkalan vanhimpien kirkkojen tarkkaa sijaintia ja ikää ei tunneta. Kirjallisten lähteiden perusteella oletetaan, että Etelä-Pirkkalan seurakunnan kirkkomaalla (ns. Pirkkalan vanhan kirkon ympäristössä) on ollut kirkkorakennus mahdollisesti jo keskiajalla. Historiallisen kartan (D. Hall) perusteella ko. alueella on ollut kirkkorakennus ainakin 1760-luvulla. Puinen kirkko purettiin huonokuntoisena v. 1858, ja hautaaminen kirkkomaalle päättyi. Hautausmaa otettiin uudelleen käyttöön v. 1921, kun hautausmaan yhteyteen oli rakennettu siellä nykyisin sijaitseva kirkkorakennus. 1850-luvulla puretun kirkkorakennuksen paikalle on pystytetty vanhojen kirkkojen muistokivi. Sen kerrotaan sijaitsevan viimeisen paikalla olleen kirkon alttarin kohdalla.
Vanhojen kirkkojen paikalla ei ole tehty kaivaustutkimuksia. Muistokiven pohjoispuolelta 1970-luvulla käyttöön otetulla uurnahautojen lohkolla (K) on hautakuoppia kaivettaessa havaittu merkkejä kivisistä muurirakenteista. Hautausmaan lohkon B itäreunasta löydettiin syksyllä 2014 hautausmaan käytävän kunnostustyössä kivirakenne, todennäköisesti kylmämuuraamalla rakennetun muurin jäännös. Sen pituus pohjois-eteläsuunnassa on yhteensä n. 9,6 metriä. Rakenteen syvyys on n. 35 cm ja korkeus n. 18 - 33 cm. Kivet ovat osittain lohkottuja, kahdessa on havaittavissa vähäistä sammalpeitettä. Rakenteen länsipuolella on suhteellisen jyrkästi nouseva maapenger, jota on muotoiltu kunnostustyön yhteydessä kaivinkoneen kauhalla. Rakenteen kaakkoispuolella, välittömästi sen vieressä, on 2000-luvun alussa maahan perustettu roskasäiliö ja puutarhavarusteiden teline. On mahdollista, että kiviä on siirretty alkuperäisiltä paikoiltaan.
Vuoden 2015 maatutkauksessa havaittiin anomalioita, jotka saattavat aiheutua aiemmin paikalla olleesta kirkkorakennuksesta.
Vuonna 2022 valvottiin arkeologisesti vanhan kirkon hautausmaan muurin korjaustyömaalla
Valvonnassa ei tullut esiin työmaa-alueelta arkeologisia havaintoja.
Anmärkningar: Vanhan kirkon hautausmaan muurin korjaustyömaalla kesä-heinäkuussa 2022.
Skapat: 17.10.2022
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.