Kärmelammen pohjoispuolelle jäävällä harjulla on kaksi venäläisten puolustusvarustusta. Patterit on kuvattu kenraali A.V.Tutskovin kartta-albumissa, joka kuvaa vuosien 1788-1790 sotatoimia mm Savitaipaleella. Tutskovin kartan mukaan Kärmelammen pohjoispuolisella harjulla on sijainnut kaksi puolustusvarustusta. Näiden vallitukset ovat säilyneet ja löytyvät maastosta. Läntinen varustus on harjanteen länsipäässä ja itäinen patteri on harjanteen pohjoisreunalla suunnattuna pohjoiseen. Jäännökset näkyvät hyvin laserkeilausaineistossa.
Läntisen varustuksen koko vallien ulkoreunoista lukien on n 15 x 15 metriä. Vallien sisäpuolinen ala on kooltaan n 7 x 5 metriä. Vallien korkeus on puolisen metriä. Eteläreunastaan vallitus on tuhoutunut viereistä Paimensaarentietä varten tehdyn rinneleikkauksen vuoksi. Muuten vallitus on säilynyt kangasmetsässä hyvin.
Itäisen varustuksen mitat ovat vallin ulkoreunoista lukien n 15 x 15 metriä. Vallien sisäpuolelle jäävä ala on kooltaan n 7 x 6 metriä. Itäinen vallitus on toteutettu kaivamalla varustus melko syvälle harjanteeseen, lähelle sen pohjoisreunaa ja kasaamalla maaaines valliksi kaivannon ympärille. Varustuksen korkeusero valleilta pohjalle on arviolta n 1,2 metriä. Varustus on suunnattu pohjoista kohti ja alueen luontaisen topografian vuoksi varustus on pitkälti suojassa muista ilmansuunnista. Tykkipatterin pohjoisvallissa on myös havaittavissa edelleen matalampi ampuma-aukko tykkiä varten. Varustus on säilynyt muuten hyvin, mutta kiinteistöraja kulkee sen itävallissa ja viereisen huvilan kasvimaa ulottuu vallille.
Skapat: 3.6.2022 Senaste förändring: 3.6.2022
Underobjekt
Itäinen patteri
Typ: försvarsverk, jordvallar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6785943 Ö: 536882
Skapat: 3.6.2022
Läntinen patteri
Typ: försvarsverk, jordvallar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6785942 Ö: 536818
Skapat: 3.6.2022
Undersökningar
Esa Hertell besiktning 2022
Skapat: 3.6.2022
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.