Historiallisen ajan toiminta-alue, jolla on todennäköisesti hiilenpolttoon liittyviä rakenteita ja maakerros. Kohde on löytynyt v. 2004 inventoinnissa, Pyhäniemen kivikautisen asuinpaikan pohjoispuoleisen rannnan koekuopituksessa ja liitetty osaksi ko. muinaisjäännöstä. Kohteen pohjoisosasta löytyi silloin useasta koekuopasta hiiltä, paikoin runsaasti, sekä tuluspii ja pieni palaneen luun pala. Noin 20 x 15 m laajuinen hiilikerrosalue sijaitsee n. 40 m kivikautisen asuinpaikan N-rajasta NNW, heti kiinteistöjen 250-401-3-167 ja -166 välisen rajan mutkan N-puolella, Kankarinjärven itärannasta n. 20 m, melko rehevässä mäntykangasmetsässä. V. 2019 tarkastuksessa kivikautisen asuinpaikan ja hiilialueen välimaastossa havaittiin kaksi kuoppaa, jotka saattavat liittyä samaan toimintaan kuin em. hiilialue ja ajoittuvat todennäköisesti historialliseen aikaan (hiilimiiluja?).
Vuoden 2022 inventoinnissa muinaisjäännösalue tarkastettiin silmämääräisesti ja sen todettiin olevan ennallaan. Alueen kaakkoiskulmaan tehtiin koekuoppa, josta
löydettiin kivikauteen ajoitettavat palaneen luun ja saviastian palat sekä mahdollinen
liesirakenne. Alueen koillispuolelta havaittiin epämääräinen kuoppajäännös
joka on muodoltaan pyöreähkö ja halkaisijaltaan noin 2,5 m kokoinen matala painanne, jonka syvyys on 30-40 cm. Painanteen ympärillä on epäyhtenäinen ja epämääräinen valli (leveys 60-80 cm, korkeus alle 20 cm), Painanteeseen tehtiin viisi kairausta, joista havaittiin 20-30 cm paksuinen sekoittuneen hiekan kerros, jonka alla oli noin 5 cm paksu noen ja hiilen palojen sekainen hiekkakerros. Sekoittuneiden kerrosten alla oli puhdas hiekkamaa |