Kvartsilouhos sijaitsee Haminan Reitkallissa, Suurivuoren lähes pystysuoralla länsireunalla sijaitsevassa rakoluolassa.
Luola on jyrkän rinteen keskikohdilla, noin 130 m junaratatunnelin suulta pohjoiseen. Kohde on vaikeasti saavutettavissa, mutta sinne pääsee sekä ylä- että alakautta.
Rakoluolan suu on 9 metriä leveä ja syvyys on noin 5 metriä. Korkeutta luolalla on pääosin 1,5–2 m, aivan perällä vähemmän. Perällä on vielä murenevaan rapakiveen syntynyt kapeampi ja matalampi onkalo (syvyys noin 5 metriä), josta aivan kapea osuus menee vielä metrin syvemmälle. Kallioperä on rapakivigraniittia, jonka takia kalliopinta on hyvin hausta ja paikalleen murenevaa.
Rakoluolan seinämissä kallioperä on rapakivigraniittia, mutta luolan keskellä kulkee noin 4 metriä leveä pegmatiittijuoni. Pegmatiittijuonessa on pieniä kideonkaloita, joista on irrotettu kvartsia ja savukvartsia. Pieniä kideonkaloita havaittiin yhteensä 5: 3 kpl halkaisijaltaan 5–10 cm, 2 kpl halkaisijaltaan 20–40 cm. Isoimmissa kideonkaloissa on runsaasti savukvartsin jäänteitä, joihin lukeutuu myös luontaisen kidemuodonmukaisen savukvartsisauvan kanta. Itse vuorikide on irrotettu.
Luolan pohjalla hienon hiekan alue, jossa on nuotiopaikka. Nuotiopaikan vierelle tehdystä pienestä koepistosta (halkaisija vajaa 15 cm) löytyi runsaasti pullolasia ja kaksi savukvartsi-iskosta (ei otettu talteen).
Skapat: 12.7.2023
Undersökningar
Teemu Mökkönen ja Kerkko Nordqvist besiktning 2015
Skapat: 12.7.2023
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.