Kuhmoisten keskustan pohjoispuolella, Ylä-Karkjärven lounaispuolella havaittiin pois käytöstä jäänyt kivinen maantiesilta. Silta sijaitsee Länkipohjantien (tie nro. 3291) ja Hirsivalkaman välissä ja se ylittää Ylä-Karkjärveen laskevan Kopolanjoen pienten kesämökkinä toimivien rakennusten välistä. Silta on jäänyt pois käytöstä vuoden 1966 jälkeen, kun Länkipohjantietä oikaistiin.
Silta on rakennettu suurista graniittilohkareista ja sen holvikaariaukko tunneli alaosassa on parin metrin korkuinen. Sillan pituus sen yläosasta on noin 10 metriä ja se kapenee alaspäin. Kopolan joen penkereet ovat melko jyrkät sillan kohdalta ja silta on korkea, noin 5–6 metriä. Sillan molemmin puolin jokiuomaa reunustavat kivipenkereet näyttävät ladotuilta. Sillan yläosaa on korjailtu betonilla sen pohjoispuolelta.
Kuhmoinen-Jämsä-maantie eli Padasjoelta Jämsään kulkeva tie on ollut yksi Kuhmoisten tärkeimmistä maantieyhteyksistä. Tämä ns. Päijänteen läntinen rantareitti on ollut ratsutienä käytössä jo keskiajalla. Vanhin tielinjaus näkyy vielä 1800-luvun pitäjänkartalla. Silta itsessään on todennäköisesti tehty 1800-luvulla.
Skapat: 3.10.2023
Undersökningar
Heilu Oy / Kärkkäinen inventering 2022
Skapat: 3.10.2023
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.