Kainuuntien historiallisen tielinjauksen arkeologisoitunut eli tiekäytöstä poistunut osa, näkyy hyvin linjana 5-pistepilvi laserkeilausaineistossa ja on historiallisten kartojen mukainen (Hermelinin kartasto). Tielinja on oikaustu joskus vuosien 1951 ja 1955 välisenä aikana: tie noudattaa vanhaa linjausta vielä 1951 ilmakuvassa mutta on siirtynyt uudelle linjalle jo vuoden 1955 ilmakuvassa.
Kohde sijaitsee voimakkaasti muokatulla alueella, jossa kulkee useita teitä, kevyen liikenteen väylä, sähkömuuntamo sekä sähkölinja. Sähkölinja on hakattu ja tiheän taimikon peittämää, joten havainnointi alueella oli haastavaa. Pituudeltaan noin 450 m pitkä tienpohja saatiin osin paikannettua ja sen pystyy havaitsemaan viistovalovarjosteesta. Vanha tie on mahdollisesti osin tuhoutunut sähkölinjan kohdalta linjan rakentamiseen liittyneessä maanmuokkauksessa.
Eteläisen puolen vanha tie oli selkeiden ja 1,2–1,5 m korkeiden vallien välissä. Pohja oli kova ja tasainen ja vanhan tien reunoilla ja vallien läheisyydessä kasvoi jonkin verran nuorehkoa sekametsätyyppistä puustoa. Tienpohja oli suurelta osin tiheän aluskasvillisuuden peittämää. Valtalajeina oli varsinkin heinä ja saniaiset, mutta myös sammal sekä muut kostean paikan kasvit olivat edustettuina. Leveyttä etelänpuolisella tienpohjalla on 7–8 m. Tienpätkän länsipuolella kulki metsäkoneen tekemä polku.
Alueen keskiosasta ei inventoinnin aikana havaittu merkkejä vanhasta tiestä. Alueella oli jonkin verran maanmuokkauksen jälkiä, kuten kuoppia ja moderneja röykkiöitä.
Tienpohjan pohjoispuoli sijaitsi kuivemmalla kohdalla ja mahdollinen tienpohja näytti olevan
enemmän tasaisella kohdalla kuin vallien alapuolella. Ainoat havainnot vanhasta tienpinnasta olivat tasainen maanpinta, jossa ei kasvanut puustoa noin 7 m leveydellä. Osin oletettu tielinja kulki matalahkojen vallien päällä. Pohjoispuoli, joka laserkailausaineistossa näyttää selkeältä, oli jäänyt suurelta osin tukkipinon alle, mikä haittasi inventoinnin havainnointia siten, ettei selviä viitteitä vanhasta tiestä sähkölinjan pohjoispuolelta saatu tasaisia puuttomia kohtia lukuun ottamatta. |