Ravitiestä noin 15 metriä etelään on Sammakkopotinkytömaan korkein kohta, joka on rakkakivikkoa. Rakkakivikko on halkaisijaltaan noin 12 metriä. Rakkakivikossa on yksi isompi ja kaksi pienempää kuoppaa. Lisäksi kivikossa on kaksi hieman epämääräisempää kuoppaa, jotka myös voivat olla rakkakuoppia.
Isoin rakkakuoppa sijaitsee kivikon eteläosassa ja sen koko on noin 5 x 4 metriä. Sen itä- ja eteläpuolella erottuu sortunutta ja matalaa vallia. Vallin leveys on noin 1,3 metriä. Kuopalla on syvyyttä noin 1 metri. Pienemmät rakkakuopat ovat halkaisijaltaan noin 1,2 metriä ja noin 0,6 metriä syviä. Toinen näistä sijaitsee kivikon pohjoisosassa ja toinen isoimman rakkakuopan lounaispuolella. Epämääräiset, mahdolliset rakkakuopat sijaitsevat isoimman rakkakuopan pohjoispuolella. Osa kivistä on sammaleen ja jäkälien peitossa.
Rakkakivikon keskellä kasvaa yksi jykevä mänty ja kivikon ympärillä nuorta mäntyvaltaista kasvatusmetsää.
Skapat: 13.12.2023
Undersökningar
Jussi-Pekka Hiltunen ja Jaakko Ervasti/Heilu Oy inventering 2023
Anmärkningar: KRUUNUPYY-KAUSTINEN-VETELI-EVIJÄRVI-LAPPAJÄRVI
Kvarnbacken, tuulivoimapuistoalueen sekä sähkönsiirtoreittien
arkeologinen inventointi 2023
Skapat: 13.12.2023
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.