Tarkastus 1995:
Kurikan kalkinpolton ja louhinnan historiaa ei ole tarkasti selvitetty, mutta siitä on lyhyt, lähinnä maaherrankertomuksiin perustuva artikkeli Etelä-Pohjanmaan historiassa. Parhaiten tunnetaan kalkinpolton alkuvaiheet. Esiintymän löysi vuonna 1728 Kurikan (tuolloin vielä Suur-Ilmajokea) nimismies Juho Rein, ja sen hyödyntäminen alkoi viimeistään 1740-Iuvulla. Kalkinlouhintaa ja -polttoa on kansanomaisesti harjoitettu sen jälkeen yhtäjaksoisesti aina 1900-luvun puolelle saakka. Sikamäeksi kutsutun alueen avolouhokset muodostavat Marmorintien varteen, tien itäpuolelle, noin 400 metriä pitkän ja 100-150 metriä syvän vyöhykkeen. Alue on suhteellisen tasaista kangasta, jossa siellä täällä peruskallio on näkyvissä. Alueella on runsaasti erilaisia epäsäännöllisen muotoisia kuoppia ja kaivantoja, joista syvimmät ovat jopa 5-6 metriä syviä. Runsaasta humuksesta ja kasvillisuudesta johtuen havaintojen teko oli paikoin vaikeaa, mutta alueella näyttäisi olevan myös umpinaisia louhoksia, joista kalkkia on otettu kaivamalla kallioon onkaloita. Selvästi uuneiksi tunnistettavia rakenteita ei paikalla havaittu, mutta aivan Kalkkitien varressa on joukko kuoppia, jotka saattaisivat olla uunien jäännöksiä. Ruskealan Marmorin 1940-luvulla perustettu, sittemmin hylätty kalkkikaivos sijaitsee Sikamäestä vajaan kilometrin etelälounaaseen. Myös pari kilometriä Sikamäestä itään, Kivimäellä, kerrotaan olleen kalkkilouhoksia. |
tillbaka
Koordinater
Kertomus tarkastuskäynnistä Kurikan kalkkilouhoksille Tarkastus 1995