Matiskainen 1982: Löytö: Kainuun M. 2797, pienapohjainen suksi, ajoitettu 14Cmenetelmällä 1440+-120 b.p. Löydetty 1969. Vuolijoen inventoinnin yhteydessä kävin myös Ounaksen kylän Myllylahden Isosaaressa, josta on Kainuun museon kokoelmiin toimitettu muinaissuksi. Saari on matala, n. metrin Oulunjärvestä kohoava, louhikkoista moreenia maalajiltaan ja tiheäpuustoinen. Eteläpäässä on soistunut alue Tarkempia löytötietoja ei ollut käytettävissä. Suksen löytäjää en puhelimitse tavannut. Todennäköisesti suksi on irtolöytö.
Inventointi 2023: Heikki Matiskainen on vuoden 1982 inventoinnissa selvittänyt löytöpaikan ja tarkastanut sen (Matiskainen 1982, s. 30, 70, 93). Kohdetta ei kuitenkaan ole merkitty muinaisjäännösrekisteriin löytöpaikkana. Kohteen koordinaatit Matiskaisen on ilmoittanut kohdekuvauksessa (s. 30) vain kilometrin tarkkuudella (ilmoitettu peruskoordinaatteina x = 7123, y = 515). Karttaliitteessä (s. 70) hän on kuitenkin merkinnyt kohteen Isosaareen ympyrällä, joka sisältää koko saaren. Kohteen koordinaateiksi on tässä valittu saaren keskiosaan osuva piste N 7120950 E 515520. Koska saaren suurin pituus on noin 260 m, on koordinaattipisteen tarkkuus noin 150 m. Paikalla ei käyty tässä inventoinnissa.
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.