Matiskainen 1982: Löytö: KM 21486, suksi. Vuolijoen inventoinnin yhteydessä Lapinniemessä käydessäni kerrottiin löydetystä suksesta. Myöhemmin löytäjä ilmoitti löytäneensä suksen ja kävin noutamassa sen KMon kokoelmiin. Suksi löytyi 9.8.1969 Lapinniemen Kotolahdeksi kutsutusta rannasta lietteestä matalan veden aikana. Suksen kärki oli pistänyt liejusta esille. Löytäjät olivat keränneet rannasta uppopuita. Nyt paikalla oli n. 1–2 m vettä. Suksesta otetaan näyte 14C- ikäykseen.
Inventointi 2023: Heikki Matiskainen on vuoden 1982 inventoinnissa selvittänyt löytöpaikan ja tarkastanut sen (Matiskainen 1982, s. 38, 70). Kohdetta ei kuitenkaan ole merkitty muinaisjäännösrekisteriin löytöpaikkana. Kohteen koordinaatit ovat Matiskaisen karttaliitteeseen (s. 70) kartalle merkityn löytökohdan mukaiset. Matiskaisen kohdekuvauksessa (s. 38) ilmoittamat koordinaatit (ilmoitettu peruskoordinaatteina x = 7125 60, y = 516 07) osuvat hiekkarannalle, muutamia kymmeniä metrejä idemmäs. Paikkaa tarkasteltiin rannalta käsin. Paikalla oli myös vapaa-ajanasunnollaan Lapinniemessä tavattu löytäjän sukulainen, joka oli tietoinen suksilöydöstä. Lisätietoja Matiskaisen inventointikertomuksessa olevien lisäksi ei saatu. Tässä yhteydessä ei ole selvitetty, onko Matiskaisen mainitsemaa radiohiiliajoitusta tehty. Kohteen ajoituksena on siten Matiskaisen käyttämä esihistoriallinen (?).
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.