Asikkalan Ojalassa sijaitsee hakkuuaukiolla suurehko maakivi, jossa on reunalla soikeahko reikä. Noin 11 cm halkaisijaltaan oleva reikä porautuu hieman epäsäännöllisen muotoisena kohti kiven keskustaa. Reikä on syvyydeltään yli 10 cm, mutta tarkkaa mittaa ei saatu mukana olleella mitalla. Reikä näytti suippenevan kohti sisustaa, muuttuen samalla litteämmäksi. Reiän suuaukko on hieman rapautunut. Reikä on maakiven sivussa. Itse maakivi on ennen tarkastusta hakatulla hakkuuaukiolla, jossa on myös muutamia muita maakiviä. Muissa kivissä ei tiettävästi ole samakaltaisia reikiä. Maakivi ei ole muuhun ympäristöön nähden korkeammalla kohdalla tai muutenkaan poikkeava.
Kiven reiälle on hankala sanoa mitään selkeää selitystä, sen epäsäännöllisyys viittaisi kuitenkin luonnolliseen rapautumaan, jossa muusta kivestä poikkeava kivilaji on aikojen kuluessa rapautunut pois jättäen mielenkiintoisen reiän. Yhtä hyvin on mahdollista, että se on ihmisen tekemä syystä tai toisesta. Koska niillä kohdin ei vanhojen pitäjänkarttojen tai kuninkaan kartaston mukaan ole ollut asutusta, vaikka lähimpään vanhaan tilaan on vain muutamia satoja metriä, ei reikää ole syytä pitää historialliseen asutukseen liittyvänä. Koska reiälle ei ole mitään selkeää selitystä tai varmuutta, että se olisi ihmisen tekemä, ei sitä ole syytä pitää arkeologisena kulttuuriperintökohteena.
Skapat: 28.1.2024
Undersökningar
Jasmin Puska besiktning 2023
Skapat: 28.1.2024
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.