Nupurin alueella on tiedetty olleen niin sanottu kiinalaisparakki osoitteessa Vanhatie 5. Kyse on I maailmansodan linnoitustöihin liittyneisiin metsähakkuihin tuotujen kiinalaisten siirtotyöläisten asutusparakista vuodelta 1917. Sen paikan tiedettiin olleen ns. Lundenin torpan alapuolella. Parakkia kuvaillaan alueen kulttuuriperintöselvityksessä seuraavasti: Asuinparakin pohjamitat olivat n. 10 x 30 metriä. Parakki oli rakennettu mullasta, risuista, turpeesta, pitkistä oljista ja riuuista ja siinä oli maalattia. Kantaviin ja -tukirakenteisiin käytettiin koivunrunkoja, katto- ja seinämateriaalin sidontaan ohuempia puuriukuja. Sivuseinät olivat vain metrin korkuiset, loppuosa oli kattoa. Katettu sisäänkäynti sijaitsi toisessa päädyssä. Ikkunat, kolme kummallakin sivulla, olivat noin 4 metrin korkeudella maasta. Parakki oli pystyssä vielä kesällä 1918, mutta purettiin kohta sen jälkeen. Parakin on oletettu tuhoutuneen myöhemmissä maan muokkauksissa.
Inventoinnissa mäen ja hoidetun pihapiirin välisessä metsässä havaittiin suorakaiteen muotoinen, valleilla reunustettu rakennuksen pohja. Kyseessä on varsin suurella varmuudella tuhoutuneen kiinalaisparakin pohja. Vallien koko oli arviolta 25 x 10 metriä. Vallit olivat noin 130 cm leveät ja 60-80 cm korkeat. Vallin molemmissa päädyissä erottuu aukot. Vallien päällä kasvoi kuusia ja koivuja.
Parakin ja Nupurintieltä tulevan käytöstä poistetun tielinjan välissä erottui myös pyöreähkö, halkaisijaltaan noin 3 metrinen kivikasa. Kyse voi olla jostakin parakkiin liittyvästä rakenteesta tai muusta raivauksesta. Vanhatien eteläpuolella taas on ilmeisesti sijainnut parakkiin liittynyt hevostalli.
Skapat: 15.2.2024
Undersökningar
Tuija Väisänen inventering 2021
Skapat: 15.2.2024
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.