Nupurin rakuunantorpan paikka on merkitty 1700-luvun lopun Hagströmin karttaan Vanhatie 4 tienoille.
Myöhemmissä kartoissa torpan paikka näyttää häviävän ja vain pohjoispuolinen sotilastorpan paikka säilyy asuttuna. Oletetun torpan paikan kohdalla on hylätty rakennus, jonka ympärillä on runsaasti osin hajonneita betonikivijalkoja. Alue on heinikoitunutta ja siinä kasvaa runsaasti muun muassa nokkosta. Samalla alueella on sijainnut I maailmansodan linnoitustöihin liittyneiden hakkuiden vuoksi paikalle asutettujen kiinalaisten metsätyöläisten hevostalli. Tien vieressä mahdolliset rakennusten jäännökset ja kulttuurikerrokset lienevät lähes kokonaan tuhoutuneet myöhemmässä rakentamisessa. Hieman etelämpänä pellolla voi kuitenkin olla säilynyt torppaan liittyviä rakenteita ja kiinalaistallin jäänteitä. Vuoden 1944 ilmakuvassa melko lähellä tietä erottuu jotakin rakentamisen jälkiä ja nämä saattavat liittyä tähän tallirakennukseen. Kyse voi olla myös jostakin muusta toiminnasta. Paikalle tehdyissä koepistoissa ja kairauksissa ei havaittu selkeitä merkkejä kummastakaan, mutta niihin liittyvien maan alle kaivettujen rakenteiden säilyminen myös peltoalueella on mahdollista. Tien pohjoispuolella erottuu pieni pätkä pengerrettyä tietä sekä epäselviä kiviraivauksia. On mahdollista, että alueella on ollut joitakin kevytrakenteisia rakennuksia, mutta kivikot voivat liittyä myös kohdalla olleen peltoalueen raivaukseen. Ympäristössä on myös varsin runsaasti maataloustyökaluja, piikkilankaa ja erilaista muuta metalliroskaa. Vuoden 2021 kulttuuriympäristöselvityksessä mainitaan vanhatie 3 ja 4 kohdalla tien pohjoispuolella mahdollisesti vuodelta 1900 peräisin oleva talousrakennukset. Tällaisia ei kuitenkaan vanhemmilla peruskartoilla näy, joten tässä vaiheessa jää epäselväksi, mistä rakennuksista on kyse.
Skapat: 15.2.2024 Senaste förändring: 15.2.2024
Undersökningar
Tuija Väisänen inventering 2021
Skapat: 15.2.2024
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.