Inkoon pappilan pihapiirissä sijaitsevalla kumpareella on kivikellari, joka on palvellut aiempien päärakennusten kellarina ja mahdollisesti ollut alun perin maan pinnalle rakennettu kivihuone. Kellari on todennäköisesti rakennettu 1600-luvun lopulla. Sen alkuperäinen koko on noin 3 x 5 metriä. Kellaria ympäröi kivijalka, joka on täytetty maalla. Kivijalka on todennäköisesti nykyistä edeltäneestä päärakennuksesta, joka rakennettiin vuoden 1712 palon jälkeen.
Pappilan pihapiiri inventoitiin vuonna 2024, ja samassa yhteydessä tehtiin koekuoppa ja kairauksia kellarin ympäristöön. Koekuopasta paljastui nokinen kulttuurikerros, joka kairausten perusteella jatkui kivijalan ja kellarin alle jopa 75 senttimetrin syvyyteen. Kellarin sisäpuolta ei voitu tutkia koekaivauksella, sillä lattia on jossain vaiheessa valettu betonista.
Nykyinen päärakennus on 1830-luvulta, ja se sijaitsee etelämpänä Suurkirkontien varrella. Nykyisen päärakennuksen länsipuolen pellolla on tehty koekaivaus, mutta tiettävästi pappilan piha-aluetta ei ollut aiemmin inventoitu tai tutkittu tarkemmin arkeologisesti.
Kellarin ja kivijalan ympäristössä on voinut säilyä maakerroksia ja rakenteita keskiajan jälkeiseltä ajalta. Kohdetta ei ole rajattu. Maankäytön muuttuessa kohteen säilyneisyys ja laajuuden määrittäminen vaativat lisätutkimuksia.
Skapat: 25.11.2024 Senaste förändring: 26.11.2024
Undersökningar
Tanja Ranta / Länsi-Uudenmaan museo arkivstudie 2024
Skapat: 25.11.2024 Senaste förändring: 26.11.2024
Hannamaria Pellinen / TY inventering 2024
Skapat: 26.11.2024
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.