Kohde sijaitsee Sonkajanjärven pohjoispään länsirannalla, noin 100 m Ilomantsin ja Enon välisestä maantiestä. Alue on peltorinnettä. Vuodelta 1910 olevassa tiedonannossa mainitaan, että Sonkajajärven pohjoispään länsirannalla on kalmisto, jonka vastakkaisella puolella, puron varrella on Novgorodin aikaisia löytöjä (Lukkarinen 1910). Kalmiston kohdalta, pellolta kerrotaan tulleen esille luita.
Kerrotaan, että liettulaiset asuivat Sonkajassa läänitysaikana 1300-luvulla ja että siellä oli myös heidän hautausmaansa (ks. kohde: Ilomantsi Sonkaja Autio) (Björn 1991:481). Sonkaja on vanha keskuskylä, jossa vuonna 1500 on ollut viisi taloa. Vuosisadan loppuun mennessä taloluku oli kasvanut seitsemääntoista. Asutus lisääntyi, koska suurin osa ortodokseista jäi paikalleen ja luterilaisia uudisasukkaita muutti kylään. (Björn 1991:125.) On mahdollista että Sonkajassa on ollut useampia kalmistoja.
Vuoden 2024 inventoinnissa kohteen tarkempi määrittäminen ei ollut mahdollista. Mahdollisen muinaisjäännöksen tarkempi selvittäminen edellyttää koekaivauksia.
Skapat: 7.11.1996 Senaste förändring: 11.2.2025
Undersökningar
Anja Sarvas inventering 1970
Anmärkningar: Sarvas käytti kohteesta nimeä Lahentalo.
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 19.5.2004
Minna Ranta inventering 1993
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 17.10.1996
Taisto Karjalainen inventering 2005
Anmärkningar: Inventoinnin yhteydessä otettiin gps -paikannus : 3691777/6961732 peltorinteen ja järven rannassa kulkevan tien välistä. Kalmistoalue on viljapeltona.
Skapat: 28.11.2005
Antti Palmroos (Pohjois-Karjalan museo) inventering 2024
Skapat: 11.2.2025
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.