Sijaintipaikka on Vesijärven Kajaanselällä Vääksyn kanavasta lounaaseen, Kuivaharjun itäpuolella, saaren keskikohdalla n. 10 metriä rannasta, Kuivaharjun ja Littin välissä.
Kyseessä on puisen limisaumaisen aluksen hylky, jonka pituus on 20,5 metriä ja leveys 6,3 metriä. Aluksen on oletettu olleen höyryalus. Kylkilautojen leveys on 20 cm ja paksuus 6 cm. Melko tiheässä olevien kaarien halkaisija on 15 x 15 cm. Rakenneosia on kiinnitetty rautapultein. Kölin paksuus on 20 cm. Kölipuussa on noin 5 m pohjoispäästä mastonkenkä 12 x 20 cm. 1960-luvulla hylystä todetaan: Hylky makaa suunnilleen pohjois-eteläsuunnassa, kunto kohtalainen, masto sekä mahdollinen kansi poissa, samoin peräsin sekä koneisto, keula ja perä hajonneet, kyljet melko hyväkuntoiset, hylky makaa liejupohjassa lännenpuoleinen kylki liejun peitossa. Hylystä ei ole nelihaaraista varppausankkuria lukuun ottamatta tehty esinelöytöjä.
Hylky on tunnettu jo 1960-luvulla. Alunperin hylyn paikansi kalastaja. Löytöpaikan tarkistivat Museoviraston Juhani Peltonen ja Olli Koskinen kesällä 1966 sekä Juhani Grönhagen ja Tero Mäkelä keväällä 1983. Hylystä on nostettu nelihaarainen varppausankkuri.
Perimätiedon mukaan hylky on entinen Lahden ja Vääksyn välillä kulkenut siipirataslaiva, joka upposi 1800-luvun puolivälin tienoilla. Aluksen kerrotaan olleen kiinnittyneenä Vaaniansalmeen, jossa sen ankkuri petti myrskyssä ja alus ajautui Kuivaharjun rantakalliota vasten upoten lähelle saaren rantaa. |