Kohde sijaitsee Mutkalammen keskustasta noin 1,5 km koilliseen Järventien varrella, tien eteläpuolella loivasti etelään viettävällä hiekkakankaalla Murhakorpi-nimiselle rämeen reunalla. Kohteen luoteispuolella on kivikkoinen Ymmyräiskankaan mäki.
Paikka on kankaan eteläsyrjällä, ojitetun Murhakorpi-nimisen suon laidalla, metsätien eteläpuolella. Alueelta on äestysurista löytynyt muutamia kvartsi-iskoksia. Maaperä on kivetöntä hiekkaa. Kvartseja, vaikkain niukasti, löytyi noin 100 m matkalla suon reunan suuntaisesti. Lisäksi läntisimmän löytöpaikan vierellä oli havaittavissa ohut kulttuurikerros.
Vuoden 2012 inventoinnin mukaan paikalla kasvaa nuorta mäntymetsää ja äestysurat ovat kasvaneet umpeen. Vuoden 1992 löytöalueen pohjoispuolelle tehtiin muutamia lapionpistoja, joista ei tullut esiin kulttuurimaata. Kohteesta itään avonaisina olleet tien reunamat tarkastettiin n. 100 metrin matkalla. Järventien pohjoispuolelle Ymmyräiskankaan alaosaan oli kaivettu tiensuuntainen metsäoja, jonka leikkaus ja reunoja käytiin läpi. Järventiellä ja sen reunamilla esiintyi kvartsia, jotka ovat joutuneet paikalle tiemurskeen mukana. Havaintojen perusteella asuinpaikka ei jatku Järventien pohjoispuolelle.
Asuinpaikalla havaittiin Lidar 5p aineiston perusteella pitkänomaisia ja kapeita asumuspainanteita. Vastaavanlaista myöhäiskivikautista asumuspainannetyyppiä on löydetty viime vuosina useista kohteista Mutkalammin alueelta noin 45-50 m mpy. Ymmyräiskankaan asumuspainanteet tarkastettiin syksyllä 2024. Asumuspainanteita havaittiin kaikkiaan kolme. Ne on rekisteröity tässä alakohteina, joissa myös tarkemmat kuvaukset niistä.
Skapat: 15.2.1999 Senaste förändring: 21.11.2024
Underobjekt
Asumuspainanne 1
Typ: boplatser, bostadsgropar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7106830 Ö: 353065
Beskrivning: Asumuspainanteen koko on noin 35 x 4 metriä, se on läehs pohjois-etelä -suuntainen. Painanteen yli on ajettu parista kohtaa metsäkoneella. Alueella kasvaa tiheää ja nuorta mäntymetsää.
Skapat: 21.11.2024
Asumuspainanne 2
Typ: boplatser, bostadsgropar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7106881 Ö: 353086
Beskrivning: Asumuspainanne on läpimitaltaan noin 35 x 5 metriä ja luode-kaakko -suuntainen. Se sijaitsee asumuspainanteesta 1 koilliseen, välittömästi Järventien eteläpuolella. Asumuspainanteen päätyjä on vaikea hahmottaa, se ei erotu muutenkaan maastossa yhtä selkeästi kuin asumuspainanne 1.
Skapat: 21.11.2024
Asumuspainanne 3
Typ: boplatser, bostadsgropar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7106873 Ö: 353026
Beskrivning: Asumuspainanteen läpimitta on noin 14 x 4 metriä, suunta luode-kaakko. Asumuspainanne 3 on ehjä ja erottuu maastossa selvemmin kuin asumuspainanteet 1-2. Asumuspainanteesta noin 10 metriä pohjoiseen tien vieressä on vanha soranottokuoppa.
Skapat: 21.11.2024 Senaste förändring: 21.11.2024
Undersökningar
Mika Sarkkinen inventering 1992
Anmärkningar: Pyhäjoki-Ventusneva voimalinjainventointi 1992, kohde 14 Kannus 32
Anmärkningar: Kalajoki-Kannus-Kokkola 2012-2013
Mutkalammin tuulivoimapuiston arkeologinen inventointi s. 25
Skapat: 25.10.2013
Lauri Skantsi/K.H.Renlundin museo besiktning 2024
Skapat: 21.11.2024
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.