Kohde sijaitsee vanhan Närpiön tien varressa, välittömästi sen itäpuolella. Maasto on tasaista sekametsää, maaperä on moreenia.
Kyseessä on kivistä ladottu, itä-länsi -suuntainen muuri ja heti sen pohjoispuolella siihen liittyvät kehämäiset kivivallit. Muuri on n. 60 m pitkä ja paikoin 1,5 m korkea, leveys on 1-3 metriä. Muuri madaltuu molempia päitä kohden. Pohjoispuolella on kaksi sisäkkäistä ympyränmuotoista kivivallia, vallien paksuus on noin 1,5 metriä, korkeus vajaa metri. Ulomman vallin halkaisija on noin 20 m, sisemmän n. 12 metriä. Muuri on perimätiedon perusteella rakennettu myöhemmin kuin kivivallit ja valleissa olleita kiviä on käytetty muurin tekoon. Perimätieto mainitsee myös lähellä metsässä sijainneen mestauspaikan.
Myöhemmissä tarkastuksissa huomautettu, että paikka on nimetty peruskartalla vuoden 1967 kartoituksesta alkaen virheellisesti jätinkirkoksi ja tämä virhe elää edelleen. Vastaava väärinkäsitys on viety peruskartalle Maalahdessa (mjtunnus 475010020).
1977 kaivauskertomuksen mukaisesti paikalla on kaksi kivivallin ympäröimää alaa ja kivimuuri. Kyseessä ovat metsälaitumen karjatarhat. Tarhojen eteläsivua kulkeneen karja-aidan päälle on kasattu ilmeisesti myöhemmin alkaneen viljelykäytön seurauksena leveä ja korkea muurinpätkä, jonka länsipää jatkuu tietä kohden edelleen matalana karja-aidan kiveyksenä. Em. kertomuksessa kuvattu ulompi valli kulkee tarhan viertä ja muodostaa sen seinävallin kanssa kapean karjakujan. Laidunnus ja viljelykäytön lakattua alue on rehevöitynyt ja tämän perinnebiotoopin näkyviä rakenteita uhkaa lähinnä tunkeutuvat juuret ja umpeen kasvu. Kertomuksessa esitetty muurin ajoitus jälkeen vuoden 1800 on todennäköinen.
Skapat: 7.11.1996 Senaste förändring: 11.6.2019
Undersökningar
Anja Sarvas provgrävning 1977
Anmärkningar: koek 1977; kohde peruskartalla virheellisesti jätinkirkkona
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 2.2.2004
Ari Siiriäinen? besiktning 1967
Anmärkningar: tark 1967,
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 6.11.2006
Vesa Laulumaa inventering 2006
Anmärkningar: Ajan jälkiä muuttuvassa maisemassa -hankkeen muinaisjäännösinventointi s. 31
Skapat: 6.11.2006 Senaste förändring: 29.7.2016
Kaisa Lehtonen & Leena Koivisto besiktning 2010
Anmärkningar: Ei kertomusta. Paikalla käytiin 10.6.2010. Peruskartassa kohteen kohdalla lukee jätinkirkko. Kohde liittynee Pohjoislahden kiviaitoihin (ks. kohde 1000010146), jotka sijaitsevat kohteesta noin 1,5 km etelälounaaseen.
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.