Asuinpaikka sijaitsee säännöstelyn pahoin syömällä Ontojärven etelärannalla, Kallioniemen itäpuolella olevan Pikku Kalliolahden rannoilla, Katerman voimalaitoksesta 10 km itään. Kyseessä on oikeastaan Kallioniemen länsirannalta Hakoniemen itärannalle ulottuva yhtenäinen asuinpaikka-alue, johon kuuluvat kohteet [156] Kallioniemi, [157] Pikku Kalliolahti, [158] Hakoranta 1, [159] Hakoranta 2 ja [160] Hakolahti.
Lännessä asuinpaikka rajoittuu Kallioniemen koilliskärkeen, idässä lahtea rajoittavan niemen luoteisrantaan. Kaikkiaan kohteen pituus on runsas puoli kilometriä. Kohteen länsipäässä ranta on melko jyrkkä ja korkea. Kallioniemeen on tälle kohdalle rakennettu kesämökki, jonka vuoksi maata on myllätty puskutraktorilla noin 100 m matkalta. Kallioniemellä kasvaa tällä kohdin havumetsää. Etelää kohti Kallioniemi madaltuu ja lahden pohjukassa maasto on suoperäistä; ranta on tällä kohdin matalaa hiekkapohjaista kivikkoa. Mökin pihasta on löytynyt kvartsi-iskos, ja puskutraktorin mylläämästä kohdasta kvartseja on useita. Lahden pohjukan rantavedessä on hyvin runsaasti luontaiselta vaikuttavaa kvartsia. Sen joukosta löytyi kuitenkin myös selviä esineitä (KM 25095:1-4).
Kohteessa tehtiin vuonna 2010 koekuopitus. Sen ulkopuolelle jäi Kallioniemen länsiranta, johon oli rakennettu kaksi kesämökkiä. Tutkimuksessa ei löytynyt mitään kivikautiseen asuinpaikkaan viittaavaa, joten ainakin tutkitulla alueella mahdollisesti ollut muinaisjäännös on tuhoutunut.
Skapat: 12.12.2001 Senaste förändring: 14.12.2011
Undersökningar
Esa Suominen inventering 1989
Fynd: KM 25095:1-4
Anmärkningar: Kvartsia.
Kohde on Esa Suomisen inventointikertomuksessa v.1989 numerolla 121.
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 12.12.2001
Timo Jussila / Mikroliitti Oy kartering 2010
Fynd: -
Skapat: 21.1.2011
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.