Asuinpaikka sijaitsee Pieni-Oskamon lammen ja soistuneen Heinä-Oskamon välillä olevan pienen, soistuneen entisen lammen lounaisrannalla, vanhalla rantatörmällä, Sysmäjärven tieltä tulevan polun varrella, tiestä noin 140 metriä luoteeseen.
Alueella on yksityishenkilön antamien tietojen mukaan nähtävissä myös pyyntikuoppia, joita ei kuitenkaan ole tarkastettu maastossa.
Skapat: 26.11.2002 Senaste förändring: 4.9.2023
Undersökningar
Petro Pesonen inventering 2002
Fynd: KM 33555 kvartsia
Anmärkningar: Asuinpaikka löytyi Outokummun inventoinnin yhteydessä 27.6.2002. Mukana inventoimassa oli inventointiharjoittelija Tiina Tuononen. Asuinpaikka sijaitsee Pieni-Oskamon lammen ja soistuneen Heinä-Oskamon välillä olevan pienen, soistuneen entisen lammen lounaisrannalla, vanhalla rantatörmällä, Sysmäjärven tieltä tulevan polun varrella, tiestä noin 140 metriä luoteeseen. Harjun alareunaa kiertävän metsätien/polun pinnalta löytyi muutama kvartsi-iskos kapealta vanhalta rantaterassilta. Paikka on terassin kapeudesta huolimatta varsin sopiva asuinpaikaksi eikä polulle ole ajettu esimerkiksi sepeliä, jota kvartsit voisivat olla. Löytöpaikan pohjoispuolella on pieni pelto, jonka eteläpuolelle, tasanteelle tein koekuopan. Siitä ei kuitenkaan löytynyt mitään. Maaperä on hiekkaa.
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 10.1.2003
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.