Kohde sijaitsee Välikylässä, Hannijärven eteläpuolisessa metsämaastossa, metsäautotien eteläpuolella, tieltä noin 100-150 metriä. Harjanteen kärjen itäreunalla on laakea verrattain vähäkivinen usean kymmenen neliön suuruinen alue, jossa erottuu suurehko, selvärajainen kodanpohjapainanne. Maan pinta on rikottu äestyksessä ja rikkonaisissa urissa oli tarkastuskäynnillä 1993 mahdollista poimia runsaasti kvartseja. Kvartseja on löytynyt paikalta myös jonkin matkaa etelään.
Tarkastus 2019: Asumuspainanne on muodoltaan soikea/suorakaide, läpimitaltaan 13x7 m ja suunnaltaan pohjois-etelä. Painanne on melko laakea, mutta sen ympärysvallit ovat pitkillä sivuilla varsin korkeat ja leveät (leveys n.4-5 m). Sen sijaan päädyissä vallit ovat matalat ja vaatimattomat. Rakenne muistuttaa pientä päädyistä avointa jätinkirkkoa, mutta todennäköisesti kyseessä on kuitenkin isohkon asumuksen jäänteet. Tarkastuksessa tehtiin pieni koekuoppa painanteen keskelle. Siinä näytti olevan normaali podsolimaannos, jossa huuhtoutumiskerroksen paksuus oli noin 7cm. Rikastumiskerroksesta löytyi hyvin pientä luusilppua ja pari kvartsi-iskosta, joita ei otettu talteen. Painanteen lounaispuolella on tasainen matalan vallin ympäröimä alue, joka ei ole kuitenkaan kovin selkeä. Alueen koko on noin 7x10 metriä ja suunta lounas-koillinen. Syntyy vaikutelma, että asumuspainanteesta on ollut kulkuväylä tälle ”piha-alueelle”. Kummatkin rakenteet erottuvat hyvin lidar kartassa.
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.