Kohde sijaitsee Laihian Tyllijoella Valioontien pohjoispuolella olevalla mäellä, noin kilometri Valioontien ja Tyllijoentien risteyksestä Laihian suuntaan. Peruskarttaan ei ole merkitty mäen nimeä eikä Liekoluoma nimeä näy nykyisessä kartassa.
Vuoden 2011 inventoinnissa havaintoja verrattiin Jernin vuonna 1952 tekemään piirrokseen alueesta. Jernin mainitsemat röykkiöt löytyivät pienen etsiskelyn jälkeen. Jernin röykkiöluettelossa numero 407 (röykkiö 1) on mainittu seuraavasti: ”Roukkion keskusta on kokonaan kaivettu niin että on tullut näkyviin selvä isojen kivien muodostama arkku n. 2 x 1 m. Arkunkivien sisäpinnat ovat sileät. Roukkion koillispäässä on valtava siirtolohkare”.Röykkiön päässä oleva lohkare ei kylläkään ole poikkeuksellisen iso alueen muihin lohkareisiin verrattuna, mutta vertaamalla muiden röykkiöiden sijaintia Jernin kartalla tähän isoon ja helpoimmin havaittavaan röykkiöön, saatiin muidenkin röykkiöiden sijainnit paikannettua, paitsi Jernin röykkiötä numero 410, josta hän mainitsee, että se on kokonaan hävitetty ja sen pohjassa on punaisia hiekkakivilaakoja. Lisäksi Jernin mainitsema kiven levyinen kivirivi, jonka pitäisi lähteä Jernin röykkiön numero 406 länsipäästä, ei erottunut kunnolla maastossa. Alue on melko lohkareista ja kivikkoista ja kasvaa yli 50 vuotiasta sekametsää.
Röykkiöiden sijaintikorkeus viittaa rautakauteen ja aiemman kuvauksen perusteella joukossa voi olla hautoja, mutta osa röykkiöistä voi olla myös myöhempiä raivausröykkiöitä.
Kohteen länsiosassa ei havaittu yhtään selkeää röykkiötä. Peruskartan osoittamasta muinaishautamerkistä noin 20 metriä itään on matala sammalen peittämä kiveys, joka vaikuttaa luontaiselta.
Kohteen rajaus perustuu näkyviin rakenteisiin.
Skapat: 7.11.1996 Senaste förändring: 30.12.2011
Underobjekt
Röykkiö 2
Typ: stenkonstruktioner, rösen
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6990458 Ö: 241206
Skapat: 7.12.2011
Röykkiö 3
Typ: stenkonstruktioner, rösen
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6990467 Ö: 241213
Skapat: 7.12.2011
Röykkiö 4
Typ: stenkonstruktioner, rösen
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6990451 Ö: 241207
Skapat: 7.12.2011
Röykkiö 5
Typ: stenkonstruktioner, rösen
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6990448 Ö: 241194
Skapat: 7.12.2011
Röykkiö 6
Typ: stenkonstruktioner, rösen
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6990451 Ö: 241180
Skapat: 7.12.2011
Röykkiö 7
Typ: stenkonstruktioner, rösen
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6990451 Ö: 241170
Skapat: 7.12.2011
Undersökningar
ei tiedossa besiktning 1979
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 27.3.2007
Kurt Jern inventering 1952
Anmärkningar: inv 1952:402-410;
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 6.5.1997
A.Siiriäinen besiktning 1967
Anmärkningar: itäydennyskartoitus
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 6.5.1997
Mirja Miettinen besiktning 1979
Anmärkningar: täydennyskartoituksessa todettu
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 27.3.2007
Vesa Laulumaa ja Piritta Häkälä, Museovirasto inventering 2011
Anmärkningar: Skogens kulturarv i Kvarkenregionen –projekti
Skapat: 4.12.2011
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.