Löydökset ovat pienen kotitarvesorakuopan reunasta valuneesta hiekasta. Löydöt osoittavat kivikautista asuinpaikkaa. Se sijaitsee Liedon Rähälän kylässä Nummelan tilalla, Aurajoen Leinakkalankoskesta n. 1500 m kaakkoon. Hiekkakuoppa on merkitty v:n 1983 peruskartalle, muttei 1963 tai 1999 painetuille kartoille. Hiekkakuoppa sijoittuu maastokohtaan, jossa muinaisen rantalinjan merkkinä maaperä kohoaa melko nopeasti 2-3 m. Kaikkiaan laskua lienee lähes 5 m kuopan yläosasta sen kaakkoispuolella sijaitsevalle melko tasaiselle peltolohkolle, joiden välillä kulkee pieni paikallistie kohti koillista. Törmän reuna osoittanee asuinpaikan alarajaa. Asuinpaikan rajautuminen on epäselvä, mutta lähialueelta muutamien satojen metrien päässä (n. 300-600 m) etelälounaassa on useita löytökohtia, jotka osoittavat Liedon Papinnummen (kohde 38) ja Pietilän hiekkakuopan alueella olevia useampia ja laajoja asuinpaikkoja, joiden tarkempi rajaaminen edellyttäisi vähintäänkin inventointia. Lisäksi n. 300 m WSW on löytynyt kivikautinen irtolöytö Uuhiniitun perunapellosta (KM 21146). Asuinpaikan rajojen määritystä varten tehdyssä takastuksessa v. 2005 tehtiin hiekkakuopan koillis- ja lounaispuolelle kaikkiaan viisi koepistoa. Vain lounaisissa kuopissa havaittiin löytöjä, mutta harvoja löytöjä ja palaneita kiviä on myös tieleikkauksessa kuopan koillispuolella, mahdollisesti aina 40-80 m koilliseen kuopasta. Koekaivauksessa vuonna 2006 löytöjä ja kulttuurimerkkejä saatiin melko runsaasti runsaan 1000 neliönmetrin laajuudella tutkittu 14 neliömetrin ala huomioon ottaen. Asuinpaikan rajoja ei tutkimuksessa saatu selville.
Vuonna 2008 koekaivauksia paikalla jatkettiin. Paikalta saatu löytöaineisto koostui kiviesineiden katkelmista, kvartsiesineistä ja -iskoksista sekä kvartsiittiesineestä.
Skapat: 1.11.2002 Senaste förändring: 17.12.2008
Undersökningar
Kaarlo Katiskoski besiktning 2002
Fynd: KM 33388:1-4 (kivies. ja kvartseja)
Anmärkningar: Jukka ja Tuula Sipilän löytämiä esineitä.
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 1.11.2002
Kaarlo Katiskoski besiktning 2005
Fynd: Kvartsi- ja kivilaji-iskoksia, pal. luuta ?
Anmärkningar: Tarkastuksen syynä maanomistajan pyyntö rajojen määrityksestä kotitarvehiekanotton jatkamista varten. Edellyttää keokaivausta.
Skapat: 22.7.2005
Simo Vanhatalo provgrävning 2006
Fynd: KM 36449:1-75 (kvartsia, kiviiajeja ja pal.luuta)
Anmärkningar: Koekaivauksen perusteella asuinpaikan rajautuminen ei ole pääteltävissä. Tutkittu ala oli noin 14 neliömetriä (16 koekuoppaa) runsaan 1000 neliömetrin alallla.
Skapat: 27.11.2007 Senaste förändring: 27.11.2007
Antti Bilund besiktning 1998
Skapat: 16.4.2008
Simo Vanhatalo provgrävning 2008
Skapat: 17.12.2008
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.