Anmärkningar: ENONTEKIÖ
OUNASJÄRVI, MUOTKAJÄRVI, PERILÄJÄRVI
Osayleiskaava-alueen inventointi 2001
Alueella on kaksi erillistä kokonaisuutta, joista pohjoisempi on pienialainen kivikautinen leiripaikka ja eteläisempi on rautakauden lopulta tai keskiajalta peräisin oleva suorakaiteen muotoinen kivilatomus. Alue muodostuu kumpareisesta maastosta, jossa kivikautinen asuinpaikka sijaitsee harjumaisen muodostuman päällä, matalassa kohdassa, aivan rannan tuntumassa. Tämän alueen takana on laakso, jonka keskellä on kosteikkoa. Kivilatomus sen sijaan sijaitsee lähellä niemen kärkeä olevalla tasanteella. Latomuksen koko on 1,35x0,8x0,05 m, sen suunta on 188gon. Maaperä on soraista, puusto mäntyä ja tunturikoivikkoa, aluskasvillisuus variksenmarjaa, puolukkaa, poronjäkälää ja sammalta. Alueella ei ole tapahtunut muutoksia vuoden 1991 jälkeen. Ainoastaan leiriytymisen aiheuttama kuluminen oli lisääntynyt. |