Kohde sijaitsee Ounasjärven ja Perilänjärven välisen joen ja Ullatievan välissä. Alue muodostuu hiekkaisen ja soraisen Ullatievan eli korkea- ja jyrkkäreunaisen harjun pohjoispuolella olevasta hiekkaisesta tasanteesta, sen ja joen välissä. Tievan pohjoispuolella on monta suolamparetta, jotka aiheuttavat maastoon vaihtelua. Puusto on mäntyä ja tunturikoivua, aluskasvillisuus variksenmarjaa, puolukkaa, mustikkaa, poronjäkälää ja sammalta.
Pyyntikuopat ovat neljässä-viidessä ryhmässä. Niiden muoto on soikea ja yleensä ne ovat poikittain jonon kulkusuuntaan nähden. Läntisin ryhmä koostuu 20 kuopasta (kuopat 1-20), jotka alkavat suon reunasta ja suuntaavat kohti tievaa. Jonon alkupäässä on sekä uudempia että peittyneempiä vanhempia kuoppia. Vanhat kuopat ovat todennäköisesti peittyneet uusia kaivettaessa, ikäeroa niillä ei välttämättä ole kovinkaan paljoa. Toinen ryhmä (kuopat 21-31) alkaa suon ja tievan välisestä kapeikosta ja jatkuu tievan suuntaisena seuraavan suon reunaan asti. Kaksi viimeistä kuoppaa (30 ja 31) ovat hieman erillään muista kuopista ja ne ovat myös pienempiä kuin muut kuopat. Toisaalta tässäkin ryhmässä on muutama pienempi, vanhempi kuoppa, jotka ovat vain hieman pienempiä kuin kuopat 30 ja 31. Kolmas ryhmä (kuopat 32-61) alkaa edellä mainitun viimeisen suon toiselta reunalta ja jatkuu tievan alapuolella tievan ja kumpareen väliin asti. Kuopat 45-48 muodostavat rinnakkaisen rivin "pääriville", mahdollisesti eri aikaisen. Neljäs ryhmä sijaitsee miltei Periläjärven rannassa. Suon, kumpareen ja järven väliin jäävän alueen halki on kaivettu kolmen kuopan jono (kuopat 62-64), joiden rinnalla on kaksi pienempää kuoppaa (kuopat 65-66), koosta päätellen ilmeisestikin eri ikäisiä. |