Lapinrauniot sijaitsevat Suuri eli Ala-Ruokoveden itärannalla, Suurpäänlahden pohjoispuolella, Hiturinniemessä metsikössä. Raunio 1 sijaitsee noin 100 metriä rannasta koillinen - lounas -suuntaisen kalliopaljastuman lounaisen puoleisessa päässä. Ympäristön maasto on osin soista, verraten alavaa metsämaata. Raunio 2 sijaitsee tästä noin 200 metriä pohjoiseen, tasaisella maapohjalla metsikössä. Raunio 1 on halkaisijaltaan noin 6 metriä ja sen korkeus on noin 1 metri. Raunio on pengottu keskeltä. Raunio 2 on halkaisijaltaan noin 7 metriä ja kekomainen muodoltaan, myöskin pengottu keskeltä.
Anmärkningar: Maaningan inventointi 2002.
Kohdekuvaus:
Peljantaina 5.heinäkuuta 2002 riehui Maaningalla raju myriky, joka kaatoi useilla paikoilla
runsaasti täysikasvuistakin metsää. Hiturinniemen tarkastus tapahtui myrskyä seuranneella viikolla, jolloin saatettiin vain todeta, että Hiturinniemessäkin olivat myrskynjäljet selvästi havaittavissa.
Pohjakallion raportin mukaan kohteessa olisi kaksi röykkiötä, joista molemmista kertomuksessa annetaan tarkat koordinaatit. Röykkiöiden välinen etäisyys on Pohjakallion tarkastuksessa mainittu pariksi sadaksi metriksi. Röykkiö 1 on Pohjakallion mukaan ladottu suurista kivistä kosteaan metsään. Ilmoitettujen koordinaattien tienoilla ei voitu havaita merkkiäkään röykkiöstä. Joko koordinaatit ovat virheelliset tai sitten myrskyn tuhot peittivät röykkiön täysin alleen. Pohjakallion ilmoittamat koordinaatit röykkiölle ovat 6998.36. 3518.14.
Röykkiö 2 sitävastoin oli mitä ilmeisimmin tehokkaalla metsäaurauksella tuhottu. Koordinaattien ilmoittama piste, 6998.58, 3518.18, sekä laajat alueet kohdan ympäriltä, oli aurattu paikoin metrinkin syvyydeltä.
Hiturinniemen röykkiökohteen suojeluluokitus on kesän 2002 inventoinnin perusteella 2/3. Joko kohde on kokonaan tuhottu, tai sitten röykkiö 2 on vielä paikallistettavissa.
Skapat: 17.6.2024
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.