Kohde sijaitsee Pasunkallio -nimisen mäen lounaisrinteellä. Maaperä alueella on hiekkaa, ympäristö on paikoin louhikkoista. Pasunkallion lounaisreunalla on hiekkakuoppia, jotka ovat myöhemmin täyttyneet vedellä. Hiekkakuopan reunoilta on löytynyt nuorakeramiikkaa, kvartsi-iskoksia, palaneita kiviä ja likamaata. Varhaisempien löytötietojen perusteella hiekkakuopasta on löytynyt vasarakirves.
Toukokuussa 2012 tehdyssä tarkastuksessa havaittiin, että paikalle, kutakuinkin juuri muinaisjäännösaluerajauksen sisäpuolelle, on rakennettu omakotitalo. Tontille on tehty uusi tie ja pihamaata on laajalti muokattu ja tasoitettu. Siten kohde lienee lähes kokonaan tuhoutunut, asuinpaikan rippeitä saattaa olla jäljellä aivan aluerajauksen kaakkoisosassa, soranottoon rajoittuvalla kapealla, noin 5 metriä leveällä metsäkaistaleella.
Skapat: 9.12.1997 Senaste förändring: 2.8.2012
Undersökningar
Anna-Liisa Hirviluoto ja Heljä Brusila besiktning 1991
Anmärkningar: Tarkastus tehtiin neuvottelutilaisuuden yhteydessä maanomistajan kanssa, jossa sovittiin alueen maankäytöstä.
Leikkauksesta löytyi ainakin yhteen lieteen kuuluvia palaneita kiviä sekä kvartsia, jota ei otettu talteen. Profiilissa oli hienojakoista hiekkaa, paikoin heikosti värjääntynyttä. Kuopan yläpuolella on terassi, joka ulottuu pohjoispuolella olevaan mäen huippuun, kallionpaljastumaan asti.
Neuvottelussa sovittiin, että suuri osa asuinpaikasta säästetään. ainoastaan katsottiin tarpeelliseksi suorittaa kaivauksia kuopan reunassa siinä määrin, että repaleinen hiekanottopaikka voidaan maisemoida sekä määrittää muinaisjäännöksen rajat. Kokouksessa olivat mukana Turun Seudun Osuuspankki, pankinjohtaja Veli Peltokangas, os. TOP, Raisio Torikeskus, 21200 Raisio sekä TPS-suunnittelu , Jukka Liikari.
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 4.10.2007
Esa Laukkanen besiktning 1990
Fynd: KM 26070:1-3, saviastian paloja
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 4.10.2007
Esa Laukkanen inventering 2006
Anmärkningar: Maskun kiinteät muinaisjäännökset ja maalöydöt. Turun maakuntamuseo.
Skapat: 4.10.2007 Senaste förändring: 10.10.2007
Kaisa Lehtonen & Teija Tiitinen besiktning 2012
Anmärkningar: Ei kertomusta. Tarkastus tehtiin 21.5.2012 Museovirastoon tulleen ilmoituksen perusteella. Soittaja oli ollut huolissan muinaisjäännöksen säilymisestä.
Skapat: 2.8.2012
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.