Röykkiöt sijaitsevat 3 km luoteeseen Närpiönjoesta Näveråsenin kohdalta, noin 600 m Lappnäsin taloista länteen, metsämaastossa, maantien länsipuolella. Lappnäsbergetin laella, korkeimman kohdan lounaispuolella rinteellä, verrattain tasaisella alueella on taimikossa 3-4 selvästi erottuvaa matalaa, läpimitaltaan noin 3-4 metriä olevaa röykkiötä. Niistä pari on tehty suurten siirtolohkareiden vierelle. Paikallisten oppaiden mukaan röykkiöitä on viereisellä hakkuuaukealla enemmänkin, mutta niitä ei äestykseltä ja hakkuujätteiltä pystynyt erottamaan. Taimikossa, jossa röykkiöt ovat, on lisäksi havaittavissa tasaisia, kivettömän näköisiä, ympäristöstä poikkeavia alueita, jotka saattavat liittyä röykkiöihin tai mahdolliseen muuhun muinaiseen ihmistoimintaan. Kohdetta ei ole kartoitettu tai rajattu tarkasti.
Vuoden 2013 inventoinnin mukaan alue sijaitsee kallioilla, ja sieltä ei löytynyt aiemman kuvauksen mukaisia röykkiöitä. Ilmoitetun koordinaattipisteen kohdalla on luontaista karkeaa kivikkoa. Aiempi kuvaus sopisi paremmin n. 50-100 m luoteeseen sijaitsevaan mäntytaimikoita/nuorta metsää kasvavaan tai hakattuun alueeseen, mistä röykkiöitä etsittiinkin, tosin tuloksetta. Maanpinta on siellä epätasainen metsänaurausten jäljiltä ja heinittynyt, maasto kivistä ja myös isoja
maakiviä esiintyy. Kallioista itään ja kaakkoon on rämeistä maastoa ja kuusivaltaista metsää ja hieman yli 100 m etelään hiljattain hakattu metsäpalsta, joita alueita ei tarkastettu.
Kallion laella on kolmiomittaustornin 4 tukiröykkiötä alle 10:n metrin etäisyydellä toisistaan. Yksi röykkiöistä on hajonnut. Ympärillä on kasvillisuuden peittämiä kuoppia, joista kivet on otettu röykkiöihin. Kolmiomittaustorni on merkitty vuoden 1971 peruskartalle. Röykkiöt eivät ole muinaisjäännöksiä. |