Kohde sijaitsee Vöyrin keskustasta 21 km koilliseen, Oravaisten koilliosassa, Pensalkangan-nimisen hiekkaisen kangasalueen eteläpuolella. Metsäautotien varrella on noin 300 m pitkä ja noin 200 m leveä Lövhomsbacken-niminen mäkisaareke. Sen laen lähellä luoteisrinteessä on tieltä noin 5-8 m länteen pitkänomainen kiviröykkiö, jonka molemmissa päissä on näkyvissä isot maakivet. Röykkiö tai latomus on noin 14 x 3 metrin suuruinen, korkeus vaihteleva, keskimäärin noin 60-80 cm. Muodostelma erottuu melko selvästi muutoin kivisessä mäkirinteessä. Latomuksen leveys vaihtelee 3-4 m välillä.
Latomuksen/röykkiön sijainti on pronssikauden hautaröykkiöille tyypillinen.
Vuoden 2016 inventoinnin mukaan röykkiö löytyi n. 60-70 m ilmoitetuista koordinaateista koilliseen. Vuoden 1986 jälkeen metsätietä on levennetty ja röykkiö rajautuu nykyisin itäpäädyssä tieojaan. Ojan reunalle on tien parannuksessa siirretty kiviä, mutta röykkiö ei ole tässä vaurioitunut, muutamia kiviä on kuitenkin vyörynyt rakenteen itäosan päälle.
Maan pintakerrokset ovat itäpuolella osin hävinneet metsätien teossa, ja on vaikea päätellä olisiko näillä alueilla voinut myös olla röykkiöitä tai muita kivimuodostelmia. Tieojien leikkauksista tai metsätien itäpuolella metsäaurausurista ei löydetty tästä tai asuin- ja leiripaikkaa indikoivaa. Maaperä siellä on kivikkoista. Noin 40 m koilliseen tien itäpuolella on n, 1,5 m halkaisijaltaan oleva kuoppa, joka todettiin kairauksessa resentiksi. Maaperä on liian kivikkoista koekuopitukseen.
Anmärkningar: Mörknässkogenin tuulivoimapuiston arkeologinen inventointi s. 14
Skapat: 2.9.2016
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.