Asuinpaikka sijaitsee Ylimarkun-Pirttikylän pitäjänrajalta noin 800 metriä koilliseen ja 200 metriä eteläkaakkoon Storbergetin laelta. Löytöalue on Storbergetin loivalla moreenipohjaisella itärinteellä, metsäpalstalla, jossa tarkastuksen aikaan 1975 oli laaja hakkuuaukea. Metsänuudistusta varten satunnaisesti rikotulta maan pinnalta saatiin löytöinä runsaasti kvartseja. Asuinpaikan laajuutta ei sivusuunnassa maaston peitteisyyden vuoksi voitu määrittää. Kohde voi jatkua sekä lounaaseen että koilliseen, muinaisen rantaviivan (70 m korkeudella) suuntaisesti.
Storbergetin laella on Pörtom hembygdsföreningin tulkinnan mukaan hautaröykkiö, joka kuitenkin vaikutti luontaisesti kiviselle mäelle äskettäin kasatulta.
Vuoden 2009 inventoinnissa todettiin, että alue kasvaa tiheää 25-30 -vuotiasta männikköä ja havaintojen teko on vaikeaa. Aiemmat löydöt olivat tulleet hakkuualueen rikkoutuneesta maaperästä, nyt maanpinta oli eheentynyt. Kohde rajattiin aiempien tietojen ja topografian perusteella. Rajaus on vain suuntaa antava, koska topografiassa ei ole selviä rajaavia piirteitä ja aiemmassa tarkastuksessakaan vuonna 1975 laajuutta ei voitu todeta. Asuinpaikkapesäkkeitä voi sijaita huomattavasti laajemmallakin alueella mitä nyt on rajattu muinaisjäännösalueeksi. Kohteen laajuuden selvittäminen vaatii koekaivauksen.
Skapat: 21.1.2000 Senaste förändring: 8.1.2010
Undersökningar
Anne Vikkula besiktning 1982
Fynd: KM21670
Anmärkningar: kertomus: 34/6.4.1983
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 24.1.2000
Mirja Miettinen inventering 1976
Fynd: KM 20155
Anmärkningar: inv kertomuskonsepti 1975, täydennykset 1976
ks myös Mirja Miettinen 1980, Forntid i Pörtom. Boken om Pörtom.
Pörtom Hembygdsföreningens inv = PHF :6:1
Paikka opettaja Arne Ekstrandin, os. Pörtom löytämä 1976.
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 20.11.2007
Vesa Laulumaa inventering 2009
Anmärkningar: Museoviraston ja Kustens Skogcentralin inventointi
Skapat: 23.12.2009
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.