Aiempi Miettisen kuvaus: Asuinpaikka sijaitsee Pirttikylän ja Ylimarkun entisellä pitäjänrajalla, sen ja valtatie 8:n risteyksessä, Östra mossenin itäpuolisen rinteen alaosassa, valtatien itäpuolella. Pitäjänrajalla on valtatien suuntaisia osaksi vesakoituneita sorakuoppia, joista on löytöjä sekä Ylimarkun että Pirttikylän puolella rajaa. Metsäautotien pohjoispuolella yhteismaalla ja tilan 24:9 rajalla olevan pienehkön sorakuopan reunasta on myös löytöjä. Asuinpaikan laajuutta ei ole selvitetty. Huomattava osa lienee tuhoutunut soranotossa ennen löytymistä.
Vuoden 2009 inventointi: Aiemmassa kuvauksessa mainitut sorakuopat kasvoivat tiheää vesakkoa, havaintojen teko niissä oli mahdotonta. On mahdollista, että asuinpaikka-alue jatkuu hieman ylemmäs, itäänpäin, mutta alueen tarkempaan tutkimukseen ei ollut aikaa. Muinaisjäännösalueeksi on rajattu osa ylempää, tuhoutumatonta osaa, koska maaperän ja topografian vuoksi voidaan olettaa asuinpaikan jatkuvan siihen suuntaan. Asuinpaikan laajuuden määrittäminen vaatii koekaivauksen.
Skapat: 26.1.2000 Senaste förändring: 11.1.2010
Undersökningar
Mirja Miettinen inventering 1977
Fynd: KM 20215, 22856
Anmärkningar: inv kertomuskonsepti 1975, täydennykset 1976-77
ks myös Mirja Miettinen 1980, Forntid i Pörtom. Boken om Pörtom.
Pörtom Hembygdsföreningens inv =PHF :5:4
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 21.11.2007
Vesa Laulumaa inventering 2009
Anmärkningar: Museoviraston ja Kustens Skogcentralin inventointi
Skapat: 1.1.2010
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.