Aiempi Miettisen kuvaus: Löytöpaikka sijaitsee valtatie 8:n ja Östra mossenin itäpuolella, vanhalla Pirttikylän ja Ylimarkun pitäjänrajalla. Maaperä on hiekka-moreenimaata ja rinne laskee länteen ja luoteeseen. Metsäautotien reunassa ojaleikkauksessa tien mutkan pohjoisreunalla on ollut näkyvissä jonkin verran kvartsia, jota ei kuitenkaan ole otettu talteen. Paikalta ei ole muita havaintoja. Mahdollisesti kyseessä on pienialainen asuinpaikka, joka on tuhoutunut tienteossa.
Vuoden 2009 inventointi: Ojan leikkaus mistä aiemmin oli saatu löytöjä oli nyt turvettunut ja umpeenkasvanut. Alue kasvaa tiheää metsää ja maaperä oli koskematonta, havaintoja asuinpaikasta ei voitu tehdä. Aiempia löytöjä ei ole otettu talteen ja kohdetta ei ole koskaan varmennettu, joten aluerajauksen tekeminen on vaikeaa, varsinkin kun tasaisella kankaalla ei ole mitään topografisia piirteitä, joilla aluetta voisi rajata. Em. viitaten kohteen aiempaa rajausta ei muutettu.
Skapat: 26.1.2000 Senaste förändring: 11.1.2010
Undersökningar
Mirja Miettinen inventering 1977
Fynd: ei talletettuja löytöjä
Anmärkningar: inv kertomuskonsepti 1975, täydennykset 1976-77
ks myös Mirja Miettinen 1980, Forntid i Pörtom. Boken om Pörtom.
Pörtom Hembygdsföreningens inv =PHF :6:2
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 21.11.2007
Vesa Laulumaa inventering 2009
Anmärkningar: Museoviraston ja Kustens Skogcentralin inventointi
Skapat: 1.1.2010
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.