Asuinpaikka sijaitsee Asikkalasta Sysmään johtavalta tieltä 130 m luoteeseen, Tainionvirran suussa, Kuhanselän Kuhanlahden kaakkoispuolella. Paikka on kaakkoon työntyvän, kallioiden reunustaman kapean muinaislahden pohjukassa, loivasti luoteeseen viettävässä hiekkarinteessä. Kohta on aikaisemmin ollut peltona, mutta kasvaa nykyisin koivikkoa.
Paikalta on löydetty 1983 perunannostossa kivikautiseen asuinpaikkaan viittaavia kampakeraamisia saviastianpaloja. Asuinpaikan laajuus ja säilyneisyys on selvittämättä.
Skapat: 10.12.1997 Senaste förändring: 19.1.2009
Undersökningar
Anna-Liisa Hirviluoto besiktning 1984
Anmärkningar: Ei kertomusta.
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 7.4.2000
Sirkka-Liisa Seppälä inventering 1999
Anmärkningar: Inventoinnissa 20.9.99 todettiin, että löytöpaikka on kasvamassa umpeen. Hirviluodon tarkastuksesta ei ole kertomusta, mutta verifikaatin kuvien (Pirjo Kaarkoski, Lahden museo) perusteella löytöpaikaksi mainittu pelto voidaan helposti paikantaa. Löytöluettelossa ja kartassa paikka on kuitenkin merkitty 50 m liikaa lounaaseen. Löytöpaikka oli inventoinnin koivikon ja maitohorsman vallassa eikä sitä tarkastettu lähemmin. Löytöjen ja maaston perusteella kyseessä on kuitenkin ilmeinen asuinpaikka.
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 7.4.2000
Timo Jussila ja Hannu Poutiainen inventering 2004
Anmärkningar: "Etelä-Sysmän ranta- ja kyläkaava-alueen muinaisjäännösinventointi"
Skapat: 7.2.2005
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.