Kohde sijaitsee Majutveden länsiosassa, Hyväsaareen eli -niemeen johtavan tien varressa. Muinaisjäännös ulottuu melko laajalle alueelle tiheää sekametsää kasvavan moreenimäen pohjoiseen viettävässä rinteessä, rinteen reunalla mäen laella ja idempänä rinteessä olevalla kalliokumpareella. Paikka on Hyväsaaren mantereesta erottaneen muinaisen, nykyisin kokonaan maatuneen salmen etelärannalla.
Inventoinnissa vuonna 1999 löytyi silloisen Hyväsaareen menevän tien varrelta leikkauksesta rinteen yläosasta rautakautista keramiikkaa ja palanutta luuta (KM 32058:1-2) sekä polttokalmistoon viittaavaa kiveystä. Kalmiston rakenne tällä löytökohdalla ei ole selvillä, kyseessä voi olla niin matala röykkiö kuin polttokenttäkalmistokin. Vuonna 2001 tarkastuksessa otettiin talteen löytöjä (KM 32687:1-2) ja tehtiin kalmistoon viittaavia havaintoja tiellä ja sen molemmilla laidoilla vähän etelämpänä, rinteen reunalla mäen laella.
Hyväsaareen menevää tietä haluttiin siirtää idemmäs, ja vuonna 2002 kohteessa tehtiin koekaivauksia, jotka keskittyivät suunnitellulle tielinjalle, muutamia kymmeniä metrejä itään aiemmista löytökohdista. Suunnitellun tielinjan tienoilla todettiin olevan kalmistoa (löydöt KM 33136:1-28), joten tietä siirrettiin vielä enemmän itään, kalliokumpareen toiselle puolelle. Uuden tien rakentamisen valvonnan yhteydessä vuonna 2003 havaittiin vielä yksi kalmistoon kuuluva löytökohta (KM 34038) kalliokumpareen itäpuolella, uuden tien länsilaidalla.
Kohde tarkastettiin vuonna 2020. Tarkastuksessa paikannettiin aiemmat löytökohdat maastossa ja niiden perusteella määritettiin kohteelle rajaus.
Anmärkningar: Kohde todettiin inventoinnissa 14.9.1999 Hyväniemeen eli Hyväsaareen johtavan tien itäreunasta, 10 m mäen reunassa olevasta vanhasta petäjästä koilliseen. Kivikkoinen ja kumpareinen maasto viettää terassimaisesti pohjoiseen Hyväniemen suuntaan. Paikalla oli tienteossa 1980-luvun alussa puskettua maata ja kivikkoa, mutta varsinainen löytökohta ja kulttuurikerros maaleikkauksessa vaikutti koskemattomalta. Maaleikkauksessa erottui polttokalmistoon viittavaa palanutta särmikästä kiveystä (halk. 10-20 cm), palanutta luuta ja saviastian reunapala. Löydöt poimittiin 15 cm:n syvyydestä 20 x 20 cm:n alalta. Kalmiston rakennetta ei voitu selvittää, sillä ympäristö oli tiheän aluskasvillisuuden peitossa ja luonnostaan kumpareinen. Kyseessä saattaa yhtä hyvin olla matala röykkiö kuin polttokenttäkalmisto. Molemmin puolin tietä on runsaasti kiviä ja muinaisjäännös on tasoituksessa ilmeisesti osittain tuhoutunut. Ympäristöä ei tutkittu tarkemmin, mutta kulttuurikerros saattaa jatkua löytökohdasta etelään mäen päälle.
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 7.6.2021
Simo Vanhatalo provgrävning 2002
Fynd: KM 33136:1-28
Anmärkningar: Simo Vanhatalo tutki koekaivauksessa suunniteltua uutta tielinjaa vanhasta tiestä muutamia kymmeniä metrejä itään. Suunnitellun tielinjan tienoilla todettiin olevan kalmistoa (löydöt KM 33136:1-28). Suurin osa selvimmin kalmistoon viittaavista löydöistä saatiin rinteessä olevan kalliokumpareen reunoilta, erityisesti sen länsisivulta, jota uuden tien oli suunniteltu sivuavan. Koekaivauksen tuloksena tietä siirrettiin vielä enemmän itään, kalliokumpareen toiselle puolelle.
Skapat: 3.12.2003 Senaste förändring: 7.6.2021
Anssi Malinen besiktning 2003
Fynd: KM 34038:1
Anmärkningar: Anssi Malinen tarkasti kohteen (oikeastaan kyseessä näyttää olleen nykyisen terminologian mukaan valvonta). Tienrakennustyön aikana edellisen vuoden koekaivauksen perusteella suunnitellulla tielinjalla tuli esiin kalmistoon viittaavaa palanutta luuta (KM 34038) ja nokimaata kalliokumpareen itäsivulla olevan kallioniemekkeen kohdalla. Tämän vuoksi tietä siirrettiin kyseisellä kohdalla vielä muutamia metrejä itään.
Skapat: 3.12.2003 Senaste förändring: 7.6.2021
Hannu Poutiainen ja Anssi Malinen besiktning 2001
Fynd: KM 32687:1-2
Anmärkningar: Hannu Poutiainen ja Anssi Malinen tarkastivat kohteen vuonna 2001 yksityistieoikeuden perustamisen vuoksi. He ottivat talteen poikkiteräisen nuolenkärjen ja palanutta luuta sekä tekivät kalmistoon viittaavia havaintoja vanhalla Hyväsaareen menevällä tiellä ja sen molemmilla laidoilla mäen laella.
Skapat: 18.12.2003 Senaste förändring: 7.6.2021
Antti Bilund besiktning 2020
Anmärkningar: Lahden kaupunginmuseo/Päijät-Hämeen alueellinen vastuumuseo tarkasti kohteen 27.11.2020, koska se oli ehdokkaana VARK-valmistelussa. Vaikka kohteessa on tehty useita kertoja tarkastuksia ja koekaivauskin, ei kohdetta ollut rajattu muinaisjäännösrekisterin kartassa. Tarkastuksen perusteella muinaisjäännös on rajattu siten, että kaikki maastossa paikannetut aiemmat löytökohdat sisältyvät rajaukseen.
Skapat: 17.12.2020
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.