Miekanhiontakiveksi alun perin oletettu kivi sijaitsee Tokeensuunlahden eteläosasta 400 m etelään vanhan rantatörmän päällä. Kiven ja nykyisen rannan välinen alue on hyvin alavaa maastoa. Muu ympäristö on heinää kasvavaa, aukeaa ja kumpuilevaa joutomaata, joka viettää kohti rantaa.
Kiven koko on noin 2 x 1,1 x 0,6 m. Kiven pohjois- eli rantatörmän puolella on kaksi pystysuuntaista uurretta. Pitemmän uurteen pituus on noin 90 ja leveys suurimmillaan on 9 - 10 cm. Uurteen vieressä on loivaseinämäinen, halkaisijaltaan 30-40 cm painanne jonka syvyys n. 1-2 cm. Toisen uurteen pituus on noin 40 ja leveys 3 - 3,5 cm. Kivessä ei ole havaittavissa sileiksi hioutuneita pintoja.
Vuoden 2023 inventoinnissa todettiin, että kiven urat eivät vaikuta hiotuilta. Molemmissa urissa on ulokkeita, johon itse hiontaprosessi olisi pysähtynyt tai hionta olisi vähintään hankaloitunut merkittävästi. Lisäksi ulokkeet olisivat hioutuneet pois hionnan yhteydessä. Urat ovat karheita eikä hiomisen jälkiä ole. Urat tulkittiin luonnonmuodostumiksi ja kiveä esitettiin poistettavaksi kohteeksi.
Urien ominaisuudet tai kiven sijainti maastossa ei vastaa muita tunnettuja miekanhiontakiviä, joten kyseessä ei suurella varmuudella ole miekanhintakivi. Vuosien 1991 ja 1993 tarkastuskertomuksessa esitettyjen argumenttien valossa (merkit hionnasta lyhemmässä urassa) kiveä on kuitenkin tutkittava vielä tarkemmin ennen suojelustatuksen mahdollista muutosta. Kiven lyhemmässä urassa on havaittu merkkejä ihmisen tekemästä hionnasta.
Skapat: 7.11.1996 Senaste förändring: 14.3.2024
Undersökningar
Sirkka-Liisa Seppälä inventering 1999
Anmärkningar: Inventointikertomuksen kohde 31 s. 18
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 14.3.2001
Jyri Saukkonen inventering 1985
Anmärkningar: Inventointikertomuksen kohde 72
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 7.11.1996
Jyri Saukkonen besiktning 1991
Skapat: 18.12.2014
Jyri Saukkonen besiktning 1993
Skapat: 18.12.2014
Sanna Saunaluoma besiktning 2020
Anmärkningar: VARK -tarkastus 31.3.2020
Ei muutettavaa kohteen tietoihin.
Skapat: 28.4.2020
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.