Kohde sijaitsee Pyhäjoesta noin 2 km itään nykyisen Oulu–Jyväskylä-tien itäpuolella, lähellä Nurmesperäntien ja vanhan nelostien risteystä. Sarvikallion pohjoisimman korkean kohdan eteläpuolella olevan kallioharjanteen läheltä, sekä itä- että länsipuolelta, eteläisimmän
korkean kohdan luota harjanteen eteläpäästä rajalinjan kohdalta ja kallion jyrkän itäreunan partaalta löytyi kalliolla olevaa kvartsisilppua sekä pieniä kalliossa olevia kvartsijuonteita.
Osa kvartseista oli jäkälän ja sammalen päällä, mutta enimmäkseen kuitenkin niiden alla, samoin kuin kvartsijuonteet. Kvartsit jätettiin paikoilleen.
Miltä ajalta louhokset ovat, on vaikea tarkemmin arvella. Venetpalossa kerrotaan kvartsia käytetyn tulentekoon varsin myöhään vielä historiallisella ajalla. Tieto kvartsin käytöstä on kirjattu myös Venetpalon kylähistoriaan. On myös mahdollista, että kvartsia on irroitettu alueella jo kivikaudella.
Luonti: 21.2.2003 Viimeisin muutos: 10.2.2017
Tutkimukset
Mika Sarkkinen inventointi 1995
Huomautuksia: Kärsämäen inventointi
Luonti: 27.3.2007 Viimeisin muutos: 12.3.2009
Kaarlo Katiskoski & Mika Sarkkinen tarkastus 2017
Huomautuksia: Kiviaineksen ottosuunnitelman vuoksi 17.5.2017 tehty tarkastus. Määritelty kohteen aluerajaus, ei erillistä tarkastuskertomusta.
Luonti: 22.2.2023 Viimeisin muutos: 22.2.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.