Vuoden 1540 maakirjan mukaan kylässä oli kaksi taloa, jotka kuitenkin yhdistettiin jo samalla vuosisadalla. Kylä sijaitsi nykyisellä Tiistinmäellä Finnoonjoen itäpuolella, Finnån kylätontin vastarannalla. Mäkeisen (Mäkinen) tila autioitui 1600-luvulla. Sen maat liitettiin myöhemmin kylän toisen talon Frisin tiluksiin. Kylän vanhempi kirjoitusasu on ollut Frijsby. Frisanin tilasta tuli vuonna 1644 maaratsutila ja se muutettiin vuonna 1682 vakituiseksi ratsutilaksi. Alueelta on 1970-luvulla purettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaat Frisansin kartanon rakennukset.
Kallioisen kukkulan laella on purettujen rakennusten kivijalkoja, kiviaita ja erikoista kasvillisuutta. Nykyisin vanha kylämäki on säilynyt lähes rakentamattomana. Sen etelä- ja lounaispuolella on omakotitaloja ja mäen itäpuolella, joen ja kylämäen välissä on pieniä palstaviljelmiä. Vanhoja kulttuurikerroksia on voinut säilyä sekä tontin itäpuolella että länsipuolella kallion alapuolisilla rinteillä ja terasseilla.
Huomautuksia: Kohde 10. Kylätontin länsipuolella kallion päällä oli jäljellä vanha kiviaita sekä tuulimyllyn ja rakennuksen kivijalkoja. Rakennukset olivat peräisin ilmeisesti 1800-luvun alusta ja ne on purettu 1970-luvulla (Härö 1991, 205). Eteläpuolisen kallion reuna vaikutti louhitulta ja sen etelä- ja itärinteillä kasvoi puita ja pensaita. Paikalla on mahdollisesti säilynyt
rakennusten kivijalkoja, joita tiheän kasvillisuuden alta oli keväällä vaikea erottaa. Kiviaidan ulkopuolella oli kaatunut hautakivi 1800-luvulta. Tontin itäpuolella oli aivan polun vieressä lounais-koillissuuntaisen rakennuksen kivijalkaa näkyvissä.
Luonti: 19.10.2006
Georg Haggrén koekaivaus 2006
Luonti: 19.10.2006
Satu Koivisto koekaivaus 2014
Luonti: 12.5.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.