Kurtbackan kylässä oli vuoden 1540 maakirjan mukaan kolme taloa: Kurtas, Smeds ja Malm, joita ei enää ole olemassa alkuperäisillä paikoillaan. Kurtas ja Smeds sijaitsivat kylämäellä toistensa vieressä, nykyisten Noiron ja Hedengrenin tehdasrakennusten välissä. Noiro on laajentanut tilojaan myös ko. paikkaan, ja kohde saattaa olla täysin tuhoutunut. On kuitenkin mahdollista, että alueella olisi paikoitellen jäljellä keskiaikaisia asutuskerrostumia.
Vuonna 2019 osalle kylätonttialuetta tehtiin tarkkuusinventoinnissa koeojia. Tutkimuksissa havaittiin rakennuksen paikka kallion päällä. Koeojien 1 ja 2 alueella ja niiden väliin jäävän kivijalan kohdalla on säilynyt historiallisen ajan rakennetta ja kulttuurikerroksia melko pienellä alueella. Myöhempi käyttö lienee sekoittanut alueella mahdollisesti olleet varhaisemmat kulttuurikerrokset. On mahdollista, että tällä alueella olisi säilynyt myös 1800-lukua vanhempia kulttuurikerroksia hyvin fragmentaarisesti melko pienellä alueella, mutta pääosa havainnoista ajoittuu 1900- ja 1800-luvuille.
Huomautuksia: Kohde 22. Kylätontin luoteisosa oli tuhoutunut tehtaan rakentaminen vuoksi vuoden 2000 lopulla. Kahden paikoitusalueen alta oli kuorittu ja tasoitettu maata. Asfaltoidun ja sepelillä päällystetyn paikoitusalueen välissä oli nurmettunut alue. Paikalle on työnnetty tai tuotu maata, mm. soraa. Alueen pohjoisosassa on avokalliota. Kallion paljastuman reunoilla oli näkyvissä tiiltä, fajanssia, palanutta punasavikeramiikka ja vihreää ikkunalasia. Ajoitettavat löydöt ovat 1800-luvulta. Avokallioiden välissä Hyttimestarintien eteläpuolella oli heinikkoinen terassi, jossa sijaitsi koillis-lounaissuuntainen kiviaita, sekä noin 2,5 x 3 metriä kokoisen tiilikellarin jäännökset. Tiilien koko oli noin 28 x 12 x 7 cm ja ne oli muurattu ainakin osittain sementtilaastilla. Kellarin itäpuolelle, lähelle kallion reunaa kaivettiin koekuoppa, jonka pintamullasta löytyi muutama pala posliinia ja punasaviastian pala. Muuten koekuoppa oli löydötön.
Luonti: 20.10.2006
Tuija Väisänen / ARKE inventointi 2019
Luonti: 31.7.2020
Timo Jussila valvonta 2014
Luonti: 27.6.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.