Vuoden 1540 maakirjan mukaan Sökön kylässä oli kaksi taloa. Karttojen mukaan kylä on sijainnut Övergårdin talon luona. Vuonna 1995 Espoon kaupunginmuseo suoritti arkeologisia koekaivauksia urheilupuiston pohjoisosassa Espoonlahden koulun ja uimahallin välisellä alueella. Kaivausten löydöistä päätellen asutusta on ollut myös Urheilupuiston halki virtaavan puron pohjoispuolella; siellä on mahdollisesti sijainnut Sökön vanha kylätontti (=pohjoinen alue).
Uimahallin ja koulun välillä on nykyisin urheilukenttä. Aluetta on tasoitettu urheilupuistoa rakennettaessa. Soukanpohjan kartanon alueella on lammas- ja vuohilaitumia, ja Soukanpohjan ja Övergårdin välisellä alueella puolestaan pieniä vuokrattavia viljelyspalstoja. Övergårdin alue jatkuu myös Espoonlahdentien toiselle puolella. Kylätontin alue on siis nykyisin urheilukenttää, pihamaata, puutarhaa ja laidunmaata. Kohteella on mahdollisesti säilynyt keskiaikaista kulttuurikerrosta.
Dan Lindholm/Espoon Kaupunginmuseo koekaivaus 1995
Huomautuksia: Raportti puuttuu. Espoon museon koekaivauksissa löytyi mm. palaneen rakennuksen jäännökset, keskiaikainen balttilainen raha sekä hakapyssyn luoti. Kaivausten perusteella asutusta on ollut myös puron pohjoispuolella. Kylän vanhin tonttimaa on saattanut sijaita puron pohjoispuolella.
Luonti: 28.4.2004 Viimeisin muutos: 24.10.2006
Erkki Härö inventointi 1991
Huomautuksia: Kohde 164.
Luonti: 24.10.2006
Päivi Hakanpää inventointi 2005
Huomautuksia: Kohde 44.
Luonti: 24.10.2006
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.