Tiuhtsalosta Parkasen kautta kaakkoon Kilpolaan vievän tien molemmin puolin on kaivettu taisteluhautoja. Asemista on ollut hyvä tuliala alas joelle ja sen takaiselle pellolle ja suolle.
Tien länsipuolella kallionyppylällä on hieman huonosti erottuvaa keskeneräistä taisteluhautaa, jossa vain pintamaata on kuorittu kallion päältä pois. Tästä etelään on 40 metrin pituudelta metrin levyistä ja noin puolen metrin syvyistä nelikulmaisesti polveilevaa taisteluhautaa. Kauempana etelässä pienen notkelman takana mäen reunalla on satakunta metriä keskeneräistä taisteluhautaa.
Tien pohjoispuolella Pykälämäen rinteessä, pellon ja suon välissä on toista sataa metriä kaivettua taisteluhautaa.
Vuosina 1916-1917 tehtiin varustuksia Juvan kirkonkylän pohjois-, länsi- ja eteläpuolelle. Asemat kaivettiin lapioilla tai louhittiin käsiporalla ja lekalla. Juvalle rakennettiin myös useita sotilasteitä helpottamaan joukkojen ja tarvikkeiden kuljetusta. Venäläiset asettuivat usein asumaan lähitaloihin, ja talonväki joutui siirtymään muualle.
Luonti: 9.3.2004 Viimeisin muutos: 3.5.2012
Tutkimukset
H. Poutiainen ja P. Gruner hoito 1992
Luonti: 25.4.2023 Viimeisin muutos: 25.4.2023
M. Koponen inventointi 1993
Luonti: 25.4.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.