Haminan kaupungin länsipuolella, Summan kylässä Linnakallio-nimisen kalliopaljastuman läheisyydessä olevien kivilatomusten (ks. Hamina Linnakallion louhos 1000 00 3177) tarkastuksen yhteydessä oppaana toiminut paikallinen, Tuula Riiheläinen kertoi, että Linnakalliota kiertävä, asfaltoidusta Kuninkaantiestä pohjoiseen erkaneva hiekkatien pätkä noudattelee "alkuperäistä" Kuninkaantien linjausta. Tien varteen on jätetty ns. Kulkurin patsas, vanha kilometripylväs ”muistoksi lukuisista matkaajista”. Museoviraston Haminan toimipisteen tutkijan, Ilkka Kaskisen mukaan tie on melko alkuperäisessä kunnossa, ja reunojen tukikiveystä saattaisi olla säilyneenä, joskin maan alle jääneenä. Tieosuus on osin suljettu autoliikenteeltä.
Vuoden 2023 inventoinnin yhteydessä tarkastettiin tienpohjan länsipää alueella sijaitsevan voimajohtolinjan kohdalla. Tienpohjan leveyden todettiin linja-aukon kohdalla olevan 5-7 m ja korkeuden enimmillään runsaan metrin. Maastossa selkeästi erottuvan hyväkuntoisen tienpohjan länsipäähän oli laitettu ajoesteeksi suuria kiviä.
Luonti: 4.1.2005 Viimeisin muutos: 15.6.2023
Alakohteet
Kohta 1
Tyyppi: kulkuväylät, tienpohjat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6714394 I: 504061
Kuvaus: Kosteikon kohdalla on mahdollisesti jäännöksiä suosillasta tai säilyneenä muita puisia tukirakenteita. Kohdan 1 tunnistus perustuu kartta-analyysiin, eikä kohtaa ole tarkastettu maastossa (ETM 3.12.2015)
Luonti: 3.12.2015
Tutkimukset
Johanna Enqvist tarkastus 2004
Huomautuksia: Tien rakenteen tarkempaan tutkimukseen maastossa ei ollut aikaa.
Luonti: 4.1.2005
Johanna Enqvist tarkastus 2006
Luonti: 29.6.2007
Helena Ranta tarkastus 2019
Huomautuksia: Kohteen olosuhteissa ei ole tapahtunut muutoksia. Tarkastukset (8.5.2019 ja 28.6.2019) liittyivät Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet (VARK) -hankkeeseen. Ei erillistä tarkastuskertomusta.
Luonti: 14.2.2020 Viimeisin muutos: 14.2.2020
Sinikka Kärkkäinen ja Teemu Tiainen Heilu Oy inventointi 2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.
Mahdollisesti tutkimuksellisesti potentiaalinen kosteikkokohta Senaatin vuoden 1885 kartalla, ks. alakohde Kohta 1