Painanteet sijaitsevat valtatie 4:n ja Leppäniementien välissä, teiden risteyksessä. Painanteista syvin lienee hiilimiilu tai tervahauta, muut saattavat olla asumuspainanteita. Painanteiden koko vaihtelee, halkaisijaltaan ne ovat keskimäärin noin kolme metriä ja syvyyttä niillä on puolisen metriä. Kaikissa painanteissa 15 senttimetrin syvyinen huuhtoutumiskerros. Yhteen painanteeseen tehdystä koepistosta löydettiin palaneita kiviä sekä noen- ja hiilensekaista maata, mutta mitään ajoittavaa ei löytynyt. Kohde sijaitsee valtatie 4:n parantamissuunnitelma-alueella.
Vuoden 2008 inventoinnin aikaan alue oli laikutettu. Laikuissa ei ollut havaittavissa mitään esihistoriaan viittaavaa.
Vuoden 2020 inventoinnissa alueella havaittiin kuusi painannetta. Neljä painanteista oli halkaisijaltaan 3,5–5 metrin levyisiä. Ne olivat muodoltaan soikeita tai hieman nelikulmaisia. Ne olivat muodoltaan varsin laakeita ja noin 40–50 cm syviä. Kaksi painanteista oli pienempiä ja pyöreähköjä, halkaisijaltaan noin kaksi metrisiä. Toinen oli syvyydeltään 1 m ja toinen noin 50 cm. Alueella saattaa olla enemmänkin painanteita, joita ei tiheässä taimikossa havaittu.
Painanteet ovat todennäköisesti jäänteitä kuoppamiiluista tai rännittömistä terva-haudoista. Laakeutensa ja paksun huuhtoutumiskerrosten perusteella ainakin osa niistä on varsin iäkkäitä. Vaihtelevan muodon ja koon perusteella osaa on voitu hyödyntää useampaankin kertaan eri aikoina. Painanteet ovat sijainneet isojakokarttaan merkityn tielinjan vieressä.
Vuonna 2021 kohteelta tutkittiin arkeologisin kaivauksin kaksi kuopparakennetta. jotka todettiin selkeästi ihmisen tekemiksi. Molempien rakenteiden käyttötarkoitus jäi
epävarmaksi. Ne saattavat olla kuoppamaisia hiilimiiluja, mutta yhtä hyvin niillä on voinut
olla jokin toinen toistaiseksi tunnistamaton käyttötarkoitus.
AMS-ajoitusten perusteella molemmat rakenteet ajoittuvat pronssikaudelle. Kohde on siten
vuonna 2021 tutkituista Hartolan kuoppakohteista selkeästi vanhin.
Luonti: 26.1.2005 Viimeisin muutos: 24.3.2022
Alakohteet
Painanne 1
Tyyppi: maarakenteet, painanteet
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6834797 I: 448316
Luonti: 8.9.2008
Painanne 2
Tyyppi: maarakenteet, painanteet
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6834800 I: 448327
Luonti: 8.9.2008
Painanne 3
Tyyppi: maarakenteet, painanteet
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6834802 I: 448335
Luonti: 8.9.2008
Painanne 4
Tyyppi: maarakenteet, painanteet
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6834805 I: 448345
Luonti: 8.9.2008
Painanne 5
Tyyppi: maarakenteet, painanteet
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6834805 I: 448350
Luonti: 8.9.2008
Painanne 6
Tyyppi: maarakenteet, painanteet
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6834806 I: 448362
Kuvaus: Koordinaatit kartan mukaan (Kehusmaa 2004).
Luonti: 9.9.2008
Painanne 7
Tyyppi: maarakenteet, painanteet
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6834801 I: 448360
Kuvaus: Koordinaatit kartan mukaan (Kehusmaa 2004).
Luonti: 9.9.2008
Tutkimukset
Anu Kehusmaa inventointi 2004
Luonti: 26.1.2005
Hannu Poutiainen ja Timo Jussila inventointi 2008
Huomautuksia: Hartola. Ruskeala - Oravakivensalmi vt 4 parannusalueen muinaisjäännösinventointi 2008. Poutiainen ja Jussila, Mikroliitti Oy.
Luonti: 8.9.2008
J. Tiilikkala ja V. Laakso inventointi 2020
Luonti: 12.10.2020
Ville Laakso, Teemu Tiainen, Jasse Tiilikkala kaivaus 2021
Luonti: 24.3.2022
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.