Hoikkasaari sijaitsee Piispajärvessä, Yrjänäsaari-nimisestä hautuumaasaaresta puolisen kilometriä itäkoilliseen. Saaren itäpäässä on korkeahko kuiva kumpare. Lännessä saari on matala ja kapea. Kumpareen länsiosassa on suuri petäjä, johon veistettyihin pilkkoihin on kaiverrettu vuosilukuja. Kumpareella on useita kuoppia ja saaressa on puuristien jäännöksiä. Aivan ilmeisesti tätäkin saarta on käytetty hautapaikkana.
Pitäjänkartastossa 1800-luvun puolivälistä saaren itäpäässä oleva korkea kumpare on nimeltään Kirkkosaari ja sinne on merkitty ristejä. Hoikkasaaren ja Yrjänän välissä pitäjänkartastossa on vielä Kalmasaari.
Vuoden 2012 inventoinnissa saaressa havaittiin laakea kuoppa, jonka koko on 4 x 2,5 x 0,7 metriä. Lisäksi havaittiin soikea kuoppa kooltaan 2 x 1 x 0,3 metriä ja pyöreähkö kuoppa halkaisija 2,5 metriä, syvyys 1 metri. Rinteessä oli kapea oja (2 x 0,15 x 0,1 metriä). Muitakin hyvin epäselviä painanteita havaittiin. Maassa oli lahonneen puuristin jäänteet, joissa oli kiinni takonaula ja neliönmuotoinen erikoinen kivi (hautakivi?). Rannassa olevassa puussa oli pilkat lounaan- ja kaakonpuoleisilla sivuilla. Kaakonpuoleisessa pilkassa on raapustettuna luvut ja kirjaimet: TM, 188?, V MTM 88 TK 8. Lounaan puoleisessa pilkassa merkinnät ovat: mahdollinen risti tai T, mahdollinen A, 1878, LA, AS, LS. |