Keimiöniemi on pohjois-eteläsuuntainen, n. 2,5 km pitkä ja noin 1 km leveä niemi Jerisjärven pohjoisrannalla. Niemen eteläosassa maaperä on kivistä moreenia ja kasvillisuus mäntyvaltaista sekametsää. Niemen lounaisosassa on Keimiöniemen tila, jonka pohjoispuolella kohde sijaitsee.
Kohde on aivan entisen pellon ja metsän rajalla olevalla tasaisella kankaalla n. 80 m päässä lännessä olevasta Jerisjärven rannasta. Metsä alkaa paikalta viettää loivasti kohti rantaa. Maaperä on varsin kivistä moreenia. Puusto koostuu suurehkoista männyistä, kuusista ja koivuista ja aluskasvillisuus mustikkavaltaisesta varvikosta. Paikan eteläpuolella ollut entinen pelto on nykyään omakotitalon pihapiiriä, jota käytetään maanviljelysvälineistön sijoituspaikkana. Talo sijaitsee kohteelta n. 50 m etelään.
Vuoden 1995 inventoinnissa Hilkka Oksala löysi Keimiöniemen lounaislaidalta 7 x 6 x 2,5 m kokoisen ylöspäin suippenevan kivilohkareen, jonka hän uskoi olevan seitakivi. Kiveen nojaa siitä lohjennut kappale, joka muodostaa sen kaakkoispuolelle onkalon. Onkaloa lienee Oksalan mukaan käytetty uhraamiseen. Kivi on osin sammalpeitteinen. Aivan kiven pohjoispuolella kulkee polku Keimiöniemen kalakentän eteläpäähän.
Aarne Äyräpää mainitsee Keimiöniemen yhtenä Muoniossa tunnetuista seitapaikoista. Tarkempaa kuvausta itse seidasta Äyräpää ei esitä, mutta Oksalan löytämä lohkare lienee loogisin vaihtoehto seidaksi Keimiöniemellä. Vuoden 2004 inventoinnissa paikan koordinaatit mitattiin GPS-laitteella ja siitä otettiin muutama valokuva. Oksalan tulkinta seitakivestä lienee perusteltu; kivi on ainoa niemellä havaittu selkeästi ympäristöstään poikkeava luonnonmuodostuma. Vuoden 2008 tarkastuksessa puolestaan viitataan mahdollisuuteen, että seita on voinut jäädä niemen uudemman asutuksen tuhoamaksi.
Luonti: 6.11.2006 Viimeisin muutos: 19.12.2008
Tutkimukset
Hilkka Oksala inventointi 1995
Luonti: 6.11.2006
Antti Krapu inventointi 2004
Luonti: 6.11.2006
Aarne Äyräpää ei määritelty 1931
Huomautuksia: Maininta, että Keimiöniemi on toiminut seitapaikkana.
Luonti: 6.11.2006
Tiina Äikäs tarkastus 2008
Löydöt: -
Huomautuksia: Tarkastus 26.9.2008.
Luonti: 19.12.2008 Viimeisin muutos: 19.12.2008
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.