Ensimmäisen maailmansodan aikainen yhdystie (nk. tykkitie). Länsimäen alueella on Vantaan kaupungin puolella jäljellä vuosina 1916-1917 rakennettua mukulakivipintaista tietä noin kilometrin verran.
Tukikohdan II poikki kulkenut tie on alunperin alkanut nykyisten Mellunmäentien ja Naulakalliontien risteyksestä ja jatkunut siitä pohjoiseen nykyisen Linnoittajankujan kääntöpaikalle asti. Helsingin puolella vanhaa tielinjaa on näkyvissä 160 metriä, mutta tie on pinnoitettu uudelleen. Vantaan puolella tietä ja siitä lähteviä haaroja on jäljellä n. 850 m ja tien pinta on alkuperäisessä asussa tosin kasvijätteen peittämänä.
Länsimäen tukikohta II:n Vantaan alueella sijaitsevat linnoitteet (Tukikohta II:1-8, II:tie, II:kaivo ja piikkilankaesteet) muodostavat harvinaisen hyvin säilyneen linnoitekokonaisuuden. Alueella voi hahmottaa selkeän kuvan ensimmäisen maailmansodan aikaisen hajasijoitetun linnoitusjärjestelmän mukaisesta tukikohdasta. Useat tukikohdan puolustusasemista ovat hyvässä kunnossa ja niiden yhteydessä on harvinaisia säilyneitä rakenteita kuten piikkilankaesteiden tolppia sekä ehyt teräspalkkikattoinen suojahuone. Rakennustyöt ovat jääneet tukikohdan pohjois- ja itäosassa osittain keskeneräisiksi. Tämän johdosta alueella pystyy hahmottamaan eri valmistumisasteelle jääneitä linnoituslaitteita ja myös ajan rakennusmenetelmiä ja työjärjestyksiä.
Luonti: 13.3.2007 Viimeisin muutos: 18.3.2008
Tutkimukset
John Lagerstedt / Vantaan kaupungin viheralueyksikkö inventointi 2003
Luonti: 7.3.2008
Kati Heinämies - K.E. Löfgren inventointi 1979
Huomautuksia: Heinämies, Kati – Löfgren, K. E. : Helsingin maa- ja merilinnoitukset. Tarkistettu inventointi 1979.
Laaksonen, L. (toim.) 1980. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset Helsingissä. Suojeluluettelo. Museovirasto. rakennushistorian osasto, julkaisu n:o 9, 2/79. Helsinki.
Luonti: 29.6.2017
Petro Pesonen inventointi 2018
Huomautuksia: Tarkastus 5.6.2018. Tie on hyvin säilynyt ja päällystetty pikkukivillä, paikoin isommillakin kivillä.
Luonti: 17.8.2018
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.