Oulujärven ja Siikajoen jokilatvan yhdistävän, noin 10 kilometrin pituisen kanavan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1903, ja se valmistui vuonna 1907. Kanavaa käytettiin pääasiassa puun uittoon. Sen lähes ainoa käyttäjä oli Raahen Puutavaraosakeyhtiö. Kanavan Oulujärven puoleisessa päässä se on louhittu kallioon, mutta kulkee muilta osin enimmäkseen suoalueilla. Kanavan pohjassa on puulava ja reunat on vahvistettu. Pohjan leveys on noin 1,8 metriä, ja veden syvyys oli alun perin 0,6-0,8 m. Oulujärven puoleisessa päässä oli pato. Viimeiset uitot tehtiin vuonna 1926. Vielä vuonna 1929 kanavaa kunnostettiin, mutta se jäi tarpeettomana rappeutumaan, ja Oulujärven puoleinen pää suljettiin maapadolla. Kanavan näyttävimmät jäännökset sijaitsevat sen Oulujärven puoleisessa, kallioleikkauksia käsittävässä päässä. Kanavan sulku on jäänyt maantien alle. Puutavaraa uitettaessa, kanavan varrella oli miehiä keksineen ohjailemassa tukkeja. Uitto jatkui myös yöllä, jolloin kanavan varrelle sytytettiin öljylamppuja antamaan valoa uittomiehille.
Oulujärven ja Siikajoen yhdistämistä kanavalla suunniteltiin jo 1600-luvulla, mutta rakentaminen osoittautui silloin liian vaativaksi.
Inventointi 2017: Kanava on parhaiten säilynyt Oulujärven päässä. Osa hirsikehikoista on vielä jäljellä, samoin juoksutuspato ja tien länsipuolelle kallioon louhittu linjaus. Veneheitolla on säilynyt ainoastaan yhtymäkohta Neittävänjokeen, muuten peltoalueilla kanava on sortunut sekä täytetty ja vain ojana havaittavissa.
Lisätietoja:
Hiltunen, Veikko 2000: Siikajoen uittokanava. Vaala - Oulujärven pitäjä. Encyclopedia Vaalaensis -pitäjäntietosanakirja. Toim. Simo Mäkelä. Oulu. (s. 654-656).
Kivinen, Jussi 2010: Höyryä Kainuun vesillä. 140 vuotta Kainuun höyrylaivahistoriaa. Suomen Höyrypursiseura ry. Hämeenlinna. (s. 124 - 125). |