Sukkala on kuulunut Kodiksamin, Mäentaan ja Kuolimaan kanssa samaan jakokuntaan. Vanhin maininta Sukkalan kylästä on vuodelta 1540, jolloin kylässä oli kolme taloa. Vuoden 1686 maakirjaan on merkitty kaksi taloa. (Alanen 2007, 20–21).
Sukkala sijaitsee Lapinkylän kirkosta n. 9 km kaakkoon. Kylän itäpuolella virtaa peltoaukean keskellä Lapinjoki. Sukkalan kylätonttien paikat ovat vuoden 1847 isojaon järjestelykartassa sijainneet nykyisillä paikoillaan Hinnerjoelle vievän tien itäpuolella. Tiloja on ollut tuolloin kolme ja ne ovat sijainneet nykyisten Kumpulan, Hietalan ja Alatalon tilojen kohdilla. Sen sijaan vuonna 1770 tehdyssä kartassa talot ovat olleet yhdessä rykelmässä Hietalan tienoilla. (MHA 50 17/1–7.)
Sukkalan vanhin asutus on todennäköisesti keskittynyt Hietalan kohdalle, jonka ympäristössä maaperä on hiekkaista. Pohjoisempana ja koillisempana maaperä muuttuu hienojakoisemmaksi. Paikalla ei ole nähtävissä maanpäällisiä merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, mutta on todennäköistä, että vanhoja rakenteita on säilynyt pihapiirissä ja sen itäpuolella sijaitsevalla peltoalueella sekä hieman idempänä sijaitsevien ulkorakennusten tienoilla maanpinnan alla. Hietalan koillispuolelle suunnitellun tielinjauksen kohdalla niitä ei kuitenkaan havaittu, joten tien rakentaminen ei aiheuta muinaismuistolain mukaisia tarkempia tutkimuksia.
Luonti: 5.12.2007 Viimeisin muutos: 18.2.2009
Tutkimukset
Hannele Lehtonen inventointi 2007
Huomautuksia: Inventointikertomuksen s. 32
Luonti: 13.6.2008
Katja Vuoristo inventointi 2008
Luonti: 13.2.2009
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.