Kohde on ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, joka sijaitsee Kymijoen Siikakosken itärannasta 140 m itään ja Munkkisaarentiestä 75 m etelään. Kohde on rakennettu matalalle mäenkumpareelle.
Puolustusasemassa on maahan kaivettuja taistelu- ja yhdyshautoja. Hautojen vahvistamisena käytetyt hirret ovat hävinneet mutta niitä sitoneita metallilankasilmukkoja on vielä jäljellä. Hautojen yhteispituus on noin 200 m. Haudoissa on kaksi traverssia, joiden kohdalla on haudan taustaseinässä portaiden paikat.
Kohteen eteläosassa on maahan kaivettu tuliasema. Tuliasema on rakennettu taisteluhaudan päälle myöhemmin. Asema on kuitenkin ensimmäisen maailmansodan ajalta. Aseman sisämitat ovat 8 x 8 m. Siihen johtaa yhdyshauta. Asema on ilmeisesti ollut katettu. Ampuma-aukko on 2,5 m leveä ja sen eteen on raivattu maaleikkauksin suurikokoinen ampumasektori. Ampuma-aukon edessä, aseman sisäpuolella on kuoppa. Tuliasema on tarkoitettu ilmeisesti tykille.
Tuliaseman taustalta kaartuu sen pohjoispuolelle 2,5 m leveä hauta joka päättyy taisteluhaudan rintasuojaan, johon on raivattu ampuma-ala. Kyseessä on mahdollisesti avoin tykkiasema. Tuliaseman takaa pääsee myös sen kaakkoispuolella olleeseen maahan kaivettuun, yhdyshaudan suuntaiseen suojahuoneeseen, jonka koko on 5 x 2 m. Oviaukot ovat olleet huoneen kummassakin päässä. Katto on romahtanut tai purettu. Puolustusaseman itäpuolella on kaksi suorakulmaista kuoppaa.
Suurikokoinen tuliasema on harvinainen linnoituslaitetyyppi Suomen ensimmäisen maailmansodan aikaisissa kenttälinnoitteissa. Vastaavanlaisia tuliasemia tiedetään tällä hetkellä olevan vain Kotkan Kokonkosken ja Siikakosken puolustusasemissa.
Kohde on rajattu paikkatietokantaan laserkeilausaineiston perusteella 03/2017.
Luonti: 13.12.2007 Viimeisin muutos: 24.4.2017
Tutkimukset
John Lagerstedt inventointi 2007
Luonti: 13.12.2007
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.