Kohde on ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, joka sijaitsee joenhaaran pohjoispuolella, jossa Kymijoki jakaantuu Langinkoskenhaaraksi ja Korkeakosken suuntaan virtaavaksi Vuolteeksi. Puolustusasema on 30 metrin päässä Kymijoen itärannasta.
Puolustusasemassa on maahan kaivettuja ja kallioon louhittuja taistelu- ja yhdyshautoja. Tukimateriaalina käytetyt hirret ovat hävinneet. Taisteluhautojen pituus on yhteensä 50 metriä. Rintasuojaa on pengerretty voimakkaasti. Kaksi traverssia. Taisteluhaudan rintasuojaan on tehty aukko, josta johtaa ojamaiseksi mataloituva suora hauta joen rantaan. Toinen ojaura johtaa jokeen kohteen eteläpäästä.
Noin 20 metrin etäisyydellä kohteen eteläpäästä on maahan kaivettu pyöreähkö kuoppa, jonka halkaisija on 3 m. Reunat on pengerretty ja oviaukko on etelän suuntaan. Kyseessä saattaa olla vanha kellari tms.
Taisteluhaudan pohjoispäästä 70 m koilliseen on avokalliolle louhittu nelikulmainen kuoppa. Oviaukko on itään päin, josta kuoppaan johtaa lyhyt maahan kaivettu yhdyshauta. Kyseessä on joko suojahuone tai pomminheittimen asema.
Kohteen rajausta on tarkennettu laserkeilausaineiston perusteella 03/2017.
Luonti: 13.12.2007 Viimeisin muutos: 24.4.2017
Tutkimukset
John Lagerstedt inventointi 2007
Luonti: 13.12.2007
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.