Mahdollinen ensimmäisen maailmansodan aikainen majoitus- ja/tai huoltoalue. Aiemmin merkitty suojahuoneeksi.
Löfgrenin inventointikarttaan 1973 on merkitty kohde, joka sijaitsee Orpaanporras ja
Myllynsiipi -nimisten kevyenliikenteen väylien risteyksessä. Risteyksen koillispuolella
olevalla puistokäytävien halkomalla nurmikentällä erottuu heikosti betonisia rakenteita.
1900-luvun alkupuolen kartoissa ei alueelle ole merkitty rakennuksia mutta
varuskuntakartassa 1935 paikalle on merkitty joukko rakennusten perustoja lisämerkinnällä
”raunio”. Vuonna 1962 vahvistetun asemakaavan pohjakartassa kohdalta erottuu
suurikokoinen rakennuksen pohja sekä sen ympäriltä kuuden pienemmän rakennuksen
jäännöstä, joista osa vaikuttaa kellareilta. Kohdalla on sijainnut myös linnoittamisen
yhteydessä rakennettujen yhdysteiden risteys. Kyseessä saattaa olla ensimmäisen
maailmansodan aikainen majoitus- ja/tai huoltoalue.
Luonti: 9.7.2008 Viimeisin muutos: 28.6.2017
Tutkimukset
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventointi 1995
Huomautuksia: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki
Luonti: 9.7.2008
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkistotutkimus 2014
Huomautuksia: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Luonti: 28.6.2017
John Lagerstedt tarkastus 2014
Luonti: 28.6.2017
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.